sunnuntai 26. elokuuta 2012

Elixia RAW





Elixian RAW tunti tuli ja vei mukanaan. Nyrkkeilyä, lihaskuntoa. Vauhtia ja hyvää musiikkia. Mä olin heti koukussa. Seuraavaksi haluankin päästä kuntonyrkkeilemään, hakkaamaan säkkiä ja oppimaan tekniikkaa.

Ja tekstiiliurheilijana ihan vahingossa eksyin Kimurawear Scandinavia sivuilla naamakirjassa. Sieltä lempparini taisi olla tuo herkullinen asu ylhäällä! Jopas oli kivoja vaatteita ja palkkapäivänä tiedän mihin saattaa pari hassua euroa upota :D 

Vaikka tänään on ollut upea ilma niin en vaan ole saanut itseäni ulos neljän seinän sisältä. Vihaan sunnuntaita. Inhottavaa olla yksin ja odottaa, että päivä menisi ja tulisi taas maanantai, että saan lapset kotin. Enkä kyllä tällä hetkellä tykkää itsestänikään, ei tällälailla saisi olla saamaton. Kaveri lupasi alkaa potkimaan perseelle, jos jatkan "lusmuilua".. 

Ja kun kerta tätä blogia haluan pitää itseni kannustimena niin laitetaanpas tänne toinen kannustin. Tämän naisen treenivideoita katsoessa tulee sellainen taistelutahto ja himo päästä salille. En itse henkilökohtaisesti pidä siitä, että naisella näkyy sixpäck, mutta tämän naisen kroppa on kaunis. Fitness puoli on asia erikseen, he ovat niitä erikoisnaisia joiden inspiraation myötä me tavalliset pulliaisetkin innostumme panostamaan itseemme. Hyvä niin!! Jatkakaa samaan malliin ja tsempatkaa meitä muita.


Niin.. eikä pidä unohtaa, että kaikesta "löysäilystäni" huolimatta rouva kävi ostamassa VILAlta parit kivat tunikat ja mekon. Kokoa S!!! Kohti pientä ja timmiä vartaloa - projekti ei olekaan enää mikään saavuttomaton haave vaan ehkä pian pala kakkua ;o))


sunnuntai 19. elokuuta 2012

Hermopinne

Hermopinne. Minulla. Niskassa. Sattuu. Ei oo kivaa.

Urheiluhieroja kaveri kävi illalla hieromassa niskaa, kun ei meinannut enää pää kääntyä. Hieronta teki hyvää, tuntuu ihan että veri kiertäisi taas. Jännityksellä odotan millä fiiliksellä herään aamulla.

Hieronta. Se on kyllä sellainen hemmottelu, josta voisin nauttia joka ilta. Sellainen kipeiden kohtien leipominen tuntuu minusta niin kipeän hyvältä, kun toiset taas eivät tykkää yhtään siitä että "muljahtaa". Tykkään itsekin hieroa, ja olen joskus miettinytkin uraa sillä alalla. Eikä se välttämättä ihan kaukainen haavekaan ole, jos joskus vielä pääsen kouluttamaan itseäni lisää kauneudenhoidon ja hyvinvoinnin alalla. 


Huomenna on taas treenipäivä. Jee!! Jalkapäivä :oD
Askelkyykky kahvakuulien kanssa ympäri jumppasalia askeltaen. Voi voi. Sadistista nautintoa. Pakarat kiittää.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Väsyväsyväsy

Ja seliseliseli.. 



Mua väsyttää. On väsyttänyt nyt koko viikon, mutta monen viikon unettomuuden jälkeen se on ehkä ihan hyvä juttukin. Lapset tuli kotiin ja mamalle iski väsy. Öisin olen nukkunut, nähnyt mielettömästi unia, mutta nukkunut. Mutta nyt tuntuu ettei mikään uni riittäisi...

En vaan ole saanut itseäni salille vaikka tiedän, että sieltä se energia taas tulisi. Ja kaiken lisäksi olen mässännyt kuin mikäkin porsas. Onkohan mulle tulossa menkat tai jotain..? Vai voiko sotkussa olevat miesasiat vaikuttaa näin pahasti. En tiedä. Ärsyttävää. 

Tänään tähän tilanteeseen tuli se viimeinen niitti ja huomenna alkaa dieetti. Töiden jälkeen ruokaa lapsille ja salille. Nyt loppui selittely ja väsymykseen vetoaminen. Ja miehet.. haistakoot pitkät, jos eivät tajua mistään mitään. Kuka nyt jaksaa koko ajan pohtia ja miettiä asioita joihin itse ei voi vaikuttaa..






sunnuntai 12. elokuuta 2012

Maha, maha, maha

Suurin ongelma kropassani on MAHA. 




Pömppövatsa, liian isolla nahkalla varustettuna ja päälle vielä törkeät raskausarvet. Kauheen nätti - NOT! Nyt kesällä nautitut herkut ja alkoholit on taas turvottaneet vatsan ja ikävästihän se roikkuu housun vyötärön päällä. Nyt riitti!

Kahden sektion jälkeen vatsalihakset olivat todella olemattomassa kunnossa ja PT:n kanssa tuskailin joka kerta vatsalihaksia tehdessäni. Nyt olen huomannut, että tilanne on selkeästi parantunut ja teenkin joka kerta salilla vatsalihaksia treenien päätteeksi, että jos vaikka joskus vielä ne sieltä näkyisi.

Ruokavalio, rasvanpoltto ja vatsalihasliikkeet. Niillä käyn pömppövatsaa vastaan sotaan.

Tämän hetkinen lempiliikkeeni on LANKKU. 


Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja korsetin ylläpidon takia. Eilen testasin jalkojen nostoa lankussa ollessani ja vielä on sen verran heikko korsetti ettei tasapaino meinannut pysyä. Mutta kohta se onnistuu!

Jumppapallon kanssa haluaisin oppia tekemään liikkeitä, mutta mikä siinä on, että tasapaino ei meinaa pitää pallon päällä ollessa? Muilla samaa ongelmaa?

Nyt on aika lähteä lenkille ja sitä myöten salille. 

Napit korviin ja menoksi!



lauantai 11. elokuuta 2012

Sheikkaa sitä assia...

Eilen jäi salitreenit väliin, kun kaverin kanssa parannettiin maailmaa ja illalla laitettiin korkeat korot jalkaan ja suunnattiin hotellille veivaamaan.

Ihan parit hassut juomat ja eikun lattialle.. Kyllä siellä peppu pyöri ja mekkojen helmat oli korvissa, kun tuulikoneen edessä veivattiin. Huh huh!



Olo on vallan mainio, mitä nyt hieman levoton. Salille tekisi mieli.. mut joo, tiedän ettei siinä ole mitään järkeä.
Pitäisiköhän vetää lenkkikamat niskaan ja lähteä haukkaamaan happea?

torstai 9. elokuuta 2012

Miksei mun salilla ole treenaamassa...

... tällaisia ... herkkuja ...

(kuva Male Fitness Models)

Olen ollut sairaslomalla ja mitä olen päivisin tehnyt? Noh, surffannut tietenkin naamakirjassa mies fitnes mallien sivulla, josta myös ylläolevan herkun löysin. 

Jotenkin alan ymmärtää miksi miehet kuolaa naisten kuvien perään, kun itse en malta pysyä poissa noilta sivuilta. Yhtään en esineellistä miehiä, ei tulisi mieleenkään, mutta katsokaa nyt herranjestas noita lihaksia ja käsissä pullistelevia verisuonia.. ggrrrr!

On siis pakko saada itsensä timmiin kuntoon, jos halajaa päästä joskus tuollaisen ihanan herkun lähelle ja ehkä vielä ihokosketukseen asti ;o))

Mutta missä nämä herkut treenaa?? Jos joku tietää niin ilmoittautukoon heti.. ei kerrota muille ;o)

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Tekstiiliurheilija



Toukokuussa näytin tältä.. nyt en ole ottanut treenikuvia, mutta musta toppi on löysä vatsan kohdalta.. ja tissit hieman pienentyneet (siitä en tykkää).

Olen ihan hurahtanut Puman bodytrain lenkkareihin. Tuntuu kuin jalat olisi pehmeässä nojatuolissa ja noilla kengillä lenkkeily vaan rullaa ja minä olen jopa juossut noilla.. Minä en juokse, se ei vaan ole mun juttu, mutta nuo kengät tekevät ihmeitä. Kaapista löytyy musta-pinkit ja valkeat kengät. Miten niin tekstiiliurheilija kun kaikki treenivaatteetkin saisi olla Puman mallistoa.. ;o)

Nyt odotan innolla, että saisin vatsaa timmimmäksi ja voin lähteä shoppailemaan ihania, uusia treenivaatteita Better Bodies mallistosta. Noihin vaatteisiin aion panostaa viimeistään marraskuussa.. siinä sitä onkin tavoitetta. Siis niin, että vaatteet näyttää hyvältä päälläni eikä kanssa treenarit kuole nauruun :oD


Maatu markkinakuntoon.com

Ja siitähän se ajatus sitten lähti...

Vuosi sitten elämä järkkyi, kun mies ilmoitti haluavansa aikalisän ja loppujen lopuksi avioero astui voimaan maaliskuussa. Ilmassa lensi rumia sanoja, asioita, joita et ikinä haluaisi kuulla keneltäkään.. saati siltä rakkaimmalta ihmiseltä. Syksy meni jotenkuten haahuillen, todeten etten halua enää olla läski/ruma/ällöttävä. Päätin ottaa itseäni niskasti kiinni, nostaa leuan ylös ja suuntasin salille. Avuksi otin EasyDiet-tuotteet ja paino alkoi tippua. Tai no, tippua ja tippua, kun vaa'assa en ole käynyt vieläkään, mutta vaatekoko oli ennen pahimmillaan 42 ja nyt 36/38.

Minulla on kaksi poikaa, ja mielestäni se, että näytin odottavalta äidiltä vielä 2v sektion jälkeen ei ole paras kisakunto sinkkuäidille. EasyDiet laihduttamisen myötä vatsan kohdalla roikkunut nahkareppu alkoi pienentyä, selluliitti hävisi ja olo oli todella pirteä. Välillä hieman repsahdin, mutta yleisesti tunnesyöpön ruokahalu oli kadonnut ja läskit on pysynyt poissa.

Itsetunto kasvoi, kerjäsin kamalasti huomiota/kehuja lähipiiriltä ja kun niitä sain niin hymyilin entistä leveämmin. Ja samalla huomasin, että vastakkainen sukupuolikin huomasi minut ja pilke silmäkulmassa sain aikaan kaikenlaista kivaa säpinää ;) 

Keväällä palkkasin Elixialta personal trainerin ja jumalauta se kundi pisti minut tekemään töitä. Tuntui aina, että kuolema korjaa, mutta kummasti sitä vaan aina odotti seuraavaa treenikertaa ihan yhtä innolla kuin lapsena joulua. Salikärpänen puri ja kuntosalilla olenkin juossut reilun puolen vuoden ajan ihan intopiukeana. Ryhmäliikuntatunnit eivät ole houkutelleet, mutta ehkä nyt syksyllä testaan Elixian RAW tuntia. Se vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Kesälomalla pidin kuukauden treenitauon ja elin kaksi viikkoa villiä ja kosteaa sinkkuelämää.

Nyt on aika taas ottaa itseään niskasta kiinni ja viedä projekti loppuun asti. Eli tarkoituksena on saada yksi vaatekoko vielä pois, eli koko 36 täältä tullaan! Kiinteytyä ja saada seksikäs kroppa, mutta pitää silti muodot kohdallaan. Minä en koe, että sixpack tai tissittömyys olisi minun juttuni, joten treenaan maltillisesti muotoja kadottamatta. Ja hitto, jos ne tissit tästä häviää niin sitten mennään shoppailemaan lahden toiselta puolelta uudet tytöt.. ja ehkä ne rotusääretkin, jos niitä siihen mennessä olisi tullut valikoimaan ;)