keskiviikko 8. elokuuta 2012

Maatu markkinakuntoon.com

Ja siitähän se ajatus sitten lähti...

Vuosi sitten elämä järkkyi, kun mies ilmoitti haluavansa aikalisän ja loppujen lopuksi avioero astui voimaan maaliskuussa. Ilmassa lensi rumia sanoja, asioita, joita et ikinä haluaisi kuulla keneltäkään.. saati siltä rakkaimmalta ihmiseltä. Syksy meni jotenkuten haahuillen, todeten etten halua enää olla läski/ruma/ällöttävä. Päätin ottaa itseäni niskasti kiinni, nostaa leuan ylös ja suuntasin salille. Avuksi otin EasyDiet-tuotteet ja paino alkoi tippua. Tai no, tippua ja tippua, kun vaa'assa en ole käynyt vieläkään, mutta vaatekoko oli ennen pahimmillaan 42 ja nyt 36/38.

Minulla on kaksi poikaa, ja mielestäni se, että näytin odottavalta äidiltä vielä 2v sektion jälkeen ei ole paras kisakunto sinkkuäidille. EasyDiet laihduttamisen myötä vatsan kohdalla roikkunut nahkareppu alkoi pienentyä, selluliitti hävisi ja olo oli todella pirteä. Välillä hieman repsahdin, mutta yleisesti tunnesyöpön ruokahalu oli kadonnut ja läskit on pysynyt poissa.

Itsetunto kasvoi, kerjäsin kamalasti huomiota/kehuja lähipiiriltä ja kun niitä sain niin hymyilin entistä leveämmin. Ja samalla huomasin, että vastakkainen sukupuolikin huomasi minut ja pilke silmäkulmassa sain aikaan kaikenlaista kivaa säpinää ;) 

Keväällä palkkasin Elixialta personal trainerin ja jumalauta se kundi pisti minut tekemään töitä. Tuntui aina, että kuolema korjaa, mutta kummasti sitä vaan aina odotti seuraavaa treenikertaa ihan yhtä innolla kuin lapsena joulua. Salikärpänen puri ja kuntosalilla olenkin juossut reilun puolen vuoden ajan ihan intopiukeana. Ryhmäliikuntatunnit eivät ole houkutelleet, mutta ehkä nyt syksyllä testaan Elixian RAW tuntia. Se vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Kesälomalla pidin kuukauden treenitauon ja elin kaksi viikkoa villiä ja kosteaa sinkkuelämää.

Nyt on aika taas ottaa itseään niskasta kiinni ja viedä projekti loppuun asti. Eli tarkoituksena on saada yksi vaatekoko vielä pois, eli koko 36 täältä tullaan! Kiinteytyä ja saada seksikäs kroppa, mutta pitää silti muodot kohdallaan. Minä en koe, että sixpack tai tissittömyys olisi minun juttuni, joten treenaan maltillisesti muotoja kadottamatta. Ja hitto, jos ne tissit tästä häviää niin sitten mennään shoppailemaan lahden toiselta puolelta uudet tytöt.. ja ehkä ne rotusääretkin, jos niitä siihen mennessä olisi tullut valikoimaan ;)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti