lauantai 29. syyskuuta 2012

Röissä

Tämä viikonloppu meneekin töiden merkeissä. Messuilemassa Odotus ja Vauva messuilla. Tänään oli kevyt 5 tunnin rutistus, mutta huomenna seisotaan ja hymyillään koko päivä. 

On se vaan hassua miten kovasti messuilla seisominen ottaa selkään. Minulla on pitkinä messupäivinä kahdet kengät mukana, mutta silti selkä huutaa illalla hoosiannaa. Olisipa ihanaa, jos saisi laittaa Puman tennarit jalkaan ja hymyillä aidosti asiakkaille koko päivä.

Perjantaina kävin poikien kanssa salilla ja kiskaisin tiukat jalkatreenit. Messuosaston rakentaminen ja tavaroiden roudaaminen kävi hyvästä lämmittelystä. Illalla jaksoin jopa venytellä kotona telkkaria tuijottaessa. Askel kohti kehitystä :oD

Lauantai-ilta ja mitä maksaisinkaan saunasta. Aina ei voi voittaa.

Viikon päästä aion juhlistaa synttäreitäni ja se on sitten viimeinen kerta pitkään aikaan, kun kuuluu marsun aivastus. Vannomatta paras, en ota asiasta pakkomiellettä, mutta yritys hyvä kymmenen.

Sade ropisee ikkunaan. Lapset nukkuu. Raukea olo.


torstai 27. syyskuuta 2012

Urheilemalla kliimaksiin

Iltasanomien Seksi & Parisuhde palstalta oli kaverin silmiin osunut otsikko "Urheilemalla kliimaksiin: Nämä lajit laukaisevat naisten orgasmeja"

http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288497750866.html?pos=ok-nln&fb_source=message

" Men's  Health uutisoi Sexual and Relationship Therapy -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan kuntosalitreenauksen lisäksi mm. kiipeilyssä, spinningissä, juoksussa, painonnostossa ja zumbassa naiset ovat raportoineet saavuttaneensa orgasmeja.

- Vaikka naiset eivät saavuttaisikaan treenin myötä kliimaksia, nämä lajit saattavat lisätä sekä tehostaa kiihottumista, kommentoi tutkimuksen johtaja Debby Herbenick. "

En minä nyt orgasmiin asti yllä, mutta kiihotun kyllä kovasti ja sekös on aina huvittanut kanssani treenaavia kavereita. Olen tunnettu "kuolaamisesta" salilla. Mutta minäpä en ole ainoa, hyvä niin!!

Useasti harmittelen ettei ole miestä (omaa) jonka kanssa käydä treenaamassa yhdessä. Mulle kun ei toi venyttely yksin oikein maistu, mutta mitä siitäkin saisi irti kaverin kanssa ;o))

Dodii. Levottomuus kunniaan.

Soon moro!

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Eniten vituttaa...

...kaikki!

Miten paljon sontaa voikaan ihmisen niskaan sataa? Onko paskan määrä vakio? 

Ketutus hieman jo parani hyvien treenien aikana, kunnes taas pommi tippui niskaan ja tällä kertaa exän muodossa. Ei auta vaikka laskisi sataantuhanteen.. nyt on pesäpallomailalle töitä.

Ensin kaatu yksi asia, sitten toinen, pian kolmas ja dominoefekti on valmis.

Ja rumalihava tunnesyöppö nostaa päätään, ja eikös äsken tullut ahmittua kaikkea ei niin terveellistä kaksin käsin. Toivon, että tämä itseinhon kynsissä kirjoitettu teksti herättäisi taas ja huomenna taistelisin kahta kauheammin elämäni demoneja vastaan.

Saisipa edes nukkua kunnon yöunet...




tiistai 25. syyskuuta 2012

Suonenveto aka lihaskramppi

Olen kärsinyt treenatessa jo pidemmän aikaa jalkapohjan suonenvedosta eli lihaskrampeista. Viimeisellä RAW tunnilla kramppi meni niin pahaksi, että oli pakko heittää kenkä pois ja hieroa jalkapohjaa. Tunnin ohjaajan arvio on, että nykyiset treenikenkäni ovat liian jäykät ja niissä on liian iso kaari jalkaholven kohdalla. 

Onko muut törmänneet samaan vaivaan ja onko kenkien vaihto auttanut asiaa?

Nyt olisi edessä kenkien osto. Mutta mutta.. Niitä on liikaa! Kenkäfriikki sekosi urheilukaupassa. Vinkkejä otetaan vastaan ;o)

torstai 20. syyskuuta 2012

Hieronta on enemmän kuin jees

kuva googlesta

Olin eilen urheiluhierojan käsittelyssä ja voin sanoa, että hieronta on enemmän kuin jees. Kipeän makeaa tunnetta 1,5 tuntia ja voi että, kun teki gutaa. Hieroja antoi TAAS kerran palautetta kivikovasta selästä, mutta minkäs teet kun se jumittaa. Minun kroppani vaan tarvitsisi hierontaa, lämpöä ja lepoa, mutta kun ei aina jaksa/ehdi/pysty. Selittämistä, i know.. Yritän parantaa tapani.

En voi käsittää miten joku ei tykkää hieronnasta. Minusta se on taivaallista.

Huomenna olisi taas salipäivä. Vuorossa rinta ja selkä. Jep jep. Henkistä valmistaumista, mutta pää lyö tyhjää. Mitähän sitä tekisi..? On minulla ohjelma, mutta sitä pitäisi jo hieman muokata ettei lihas totu. Tarvitsee soitella ennen treenejä "vaimolle" ja kysyä mitä teen :oD

Kävin tekemässä asiakkaalle nyt illalla ripsipidennykset ja naureskelin ettei suutarin lapsella ole kenkiä, kun omat ripset on ihan miten sattuu. Noh, jos viikonlopun pyhittäisi treenaamiselle ja unohtaisi kaiken muun. Ei ne ihmiset siellä salilla mun nakusilmiä katsele :o)

Ai niin.. eniten ärsyttää kaikki. Kaikki miehet voisi ampua maata kiertävälle radalle. Eipä mulla siihen sitten muuta.

Kiitän ja kumarran. Uusia lukijoita on ilmeisesti jo pikkuisen enemmän kuin taas eilen, joten terve vaan teillekin :oD










maanantai 17. syyskuuta 2012

Jaksaa, jaksaa!

Tänään sain salille mukaan ystäväni, uunituoreen personal trainerin. Hän tuli tutustumaan saliini ja jalkatreenien jälkeen vedettiin lopputreenit yhdessä. Kuntopiirinä vatsoja. Kiesus sentään! Huomenna voi olla olo hyvin.. en tiedä.. "hiukan kipeä" :D
 Lisää tällaista!!!! Oonko mä tulossa hulluksi, mene ja tiedä, mutta fiilikset on kohdillaan, kun on kaveri kenen kanssa treenata.

Muutoksen tuulet puhaltavat nyt kunnolla.. Treenaus jatkukoon kovempana kuin koskaan, hiukset lyhenevät reilulla kädellä ja yms yms.. Vielä kun saisin parit tärkeät jutut kuntoon niin avot! Unelmien toteuttamista. Toivottavasti aurinko paistaisi vihdoinkin risukasaan.

Hakusessa on muuten käytetty matkamallinen hierontapöytä. Vinkatkaa ihmeessä, jos sellainen sattuu tulemaan eteen. Bisnekset voisivat sen myötä sujua vielä paremmin.. ;o)



sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Ilman hauskaakin voi olla viina

Mutta voiko hauskaa olla ilman viinaa?

Minun mielestä voi ja osaan olla baarissa myös selvinpäin. Okei, viime aikoina on lipsahtanut reilusti viihteen puolelle, mutta eilen päätin yhden siiderin jälkeen että nou nou.. ei tänään. Lähdin kuitenkin ystävän 30v synttäriporukan kanssa baariin ja siellä sitten sainkin selitellä miksen juo. Oletko raskaana? Oletko juonut jo liikaa? Koskeeko päähän, onko huono olo?



Ja kun tätä kyselyrumbaa oli kestänyt hetken niin kippaskappas, pöytä täyttyi shottilaseista. Vuoron perään niitä joku kantoi pöytään ja vedellä skoolausta ei hyväksytty. Hirveä painostus/syyllistäminen/kannustaminen alkoi.. Parit snapsit otin sitten kavereiden mieliksi, mutta selkeästi yleinen käsitys on se, että selvinpäin ei voi olla hauskaa, ja että olet tylsä jos olet selvinpäin.

Onko siis todella otettava se linja, että jos en juo niin en myöskään baariin lähde?? 

Humalahakuinen juominen on aina oma taiteenlajinsa, mutta miksi se selvinpäin seurassa oleva ihminen on ongelma? Minä voin rehellisesti sanoa, että osaan kyllä lähteä menemään, jos tökkii tai ärsyttää.. mutta ei ole kiva kuunnella koko iltaa, että onks sulla varmasti hauskaa meidän kanssa, jos et juo.

Lauantaiaamuna kävin tekemässä tiukan käsi ja rintapäivän salilla. Loppuun tiukat vatsaliikkeet ja tänään on saanut tuntea, että meni treenit perille asti.

Nyt pitäisi vaan laittaa mp3 täyteen uutta treenimusiikkia. Spotify olisi jees, mutta sen toiminnot ovat vielä vieraita. Mitä musaa SINÄ kuuntelet, kun treenaat?

Ja kiva nähdä, että joku muukin käy näitä höpöhöpöjuttujani lukemassa kuin minä ja Nasba.  


tiistai 11. syyskuuta 2012

Kehu päivässä piristää

Kyllä se vaan niin on, että kehu päivässä piristää.

Uusi tuttavuus kehaisi tänään, että onpas hyvän näköinen pylly. No kiitti! Ja juuri olin valittanut kaverille, että pirskatin kesärilluttelu on tehnyt tepposensa pähkinänsärkijöille ;o))

Huomenna olisi jalkapäivä ja pylly saa kyytiä. Saisikohan vielä illalla pakarahierontaa ettei paikat kipeydy.. :oD

Oon alkanut hakemaan treeneihin vauhtia Dana Linn Baileylta. Joku naisen treenaamisessa sytyttää minut ja motivaatio nousee videoita katsoessa.


maanantai 10. syyskuuta 2012

Motivaation hakua Fitness Exposta

Lauantaina lähdimme katsastamaan mitä kivaa Fitness Exposta löytyy.

Kyllähän siellä kaikkea kivaa oli... jumalattomasti silmänruokaa. Niskavammaisen pää ei meinannut kääntyä, mutta silmät pyöri kuin hedelmäpelissä.

Ja kauniita treenivaatteita, mutta harmi, kun palkkapäivä on vasta tällä viikolla. Mutta vaatteita hypistellessä vahvistui taas ajatus siitä, että kuntoon on päästävä ja miten ihana motivaattori ne kauniit treenivaatteet onkaan. Pinnallista, tiedän :oD

Emme käyneet katsomassa itse kisoja, mutta verhojen raosta näimme viiden aikoihin miesten kisaamista lavalla. Yleisöä riitti ja voittaja sai raikuvat ablodit. Rautakouran pisteellä olevien miesten pyöriminen oli todella hauskaa viihdettä.. pullistelu, avointa ihastelua, harmistumista, kun puristusvoima ei ollutkaan suuri kuin se ehkä on kuvitellut olevan.

Minä olen hieman skeptinen lisäravinteiden suhteen, kun toiset sanoo niistä toista ja toiset taas toista. Kai sekin on vaan juttu, joka pitää itse kokeilla ja katsoa miltä tuntuu.

Tänään kaivoin kaapista taas juoksutrikoot ja pipon. Kurkunpääntulehdus vaivaa, mutta aamulla kutsuu lenkki sairaslomasta huolimatta. Eihän siellä lenkillä tarvitse kenenkään kanssa jutella. Ja jos päivällä kävisi ihan kevyesti jotain tekemässä salilla.. pientä lämmittelyä, ettei taas tule taukoa treenaamiseen.

Rakas ystävä valmistui personal traineriksi ja menemme yhdessä treenaamaan maanantaina. Katsomme olemmeko liian läheisiä ystäviä asiakassuhteeseen. Hän on myös ravintoterapeutti, joka kiroaa easy diet laihduttamiseni, joten ehkä saan hänet laittamaan ruokavalionkin uusiksi. Minullehan haastetta ruokavalioon tuo allergiani ja niiden myötä tulleet ennakkoluulot uusia ruokia kohtaan. Kana ja salaatti pidemmän päälle tökkii, joten ihan kiva olisi saada vaihtoehtoja ja ideoita. 

Easy dietillä aion vetäistä kyllä nämä kesän turvotukset lopullisesti veks ja aloittaa sitten pienentyneellä vatsalaukulla syömään terveellisesti. 

Kotijumpan vuoro ennen sohvalle lysähtämistä. Sitten pientä iltapalaa.. Rahkaa, ananasta ja banaania. NJAM!