Positiivisuus ennen kaikkea

Vähän hukassa. Positiivisuus kateissa. Tämä en ole minä, en todellakaan.

En halua luistaa siihen negatiiviseen moodiin jossa kuljin monen monta vuotta, kun en tyhmä nähnyt nenääni pidemmälle. En tahdo olla se ihminen, jonka hymy oli väkinäistä ja jonka päätä särki 24/7, kun murehti asioita joille ei voinut tehdä mitään.

Nyt murehdin asioita, joille yritän kyllä tehdä jotain, mutta kun tuntuu ettei mikään riitä. Ei henkilökohtaisessa elämässä saati työelämässä. Yritä tässä nyt olla positiivinen, kun tulee iskuja vasten kasvoja. Työhakemuksia lähettänyt monen monta, eikä yhdestäkään kuulu. Tekstiviestejä ja puheluita, joihin ei vastata. Sitten kun nipsnaps joku muistaakin olemassa oloni niin jos et sekunnissa ole vastannut takaisin alkaa hirveä mykkäkoulu. Mikä tätä maailmaa vaivaa? Kiire, malttamattomuus, riittämättömyys, täydellisyyden tavoittelu. Mä en halua!! Ei tämä voi olla sitä elämää jota joudun loppuelämäni elämään.

Ihmisillä on oikeus aina sanoa mielipiteensä. Nojoo, ei se nyt ihan noin mene. Joskus on parempi pitää päänsä kiinni. Joskus olisi fiksumpaa miettiä hetki ennen kuin sanoa tai tehdä mitään. Aika mautonta mielestäni on sanoa jollekulle, että "mä en halua susta mitään fitnesmimmiä, toi sun dieettaaminen on ihan tyhmää" tai jos toinen lähettää jonkun fitnesmimmin kuvan ja laittaa, että tähän sulla on kyllä hitosti vielä matkaa. 

Minä en halua olla fitti, mutta en halua olla fättikään. Haluan olla oma itseni, tyytyväinen itseeni. Eikö se riitä? Täytyykö meistä jokaisen selitellä tekemisiään muille? Ei minusta.

Tämä ei ole mikään treeniblogi. Tämä on perseelle potkimisblogi. Tätä ei lue edes äiti, joten hitonko väliä mitä tänne vuodatan? No on sillä väliä, nimittäin minulle. Oksennan tänne pahaa oloa, hihkun onnistumisia, puran ajatuksia ja itken elämää, niin hyvässä kuin pahassa. Tämä on minun tapani nollata. Nyt varsinkin, kun viinaakaan ei kuulemma enää saa juoda. 

Tässä pienen flunssan vitutustilassa tekisi niin mieli tarrata glögipulloon, lirauttaa tumut joukkoon ja juoda lämmikettä sielulle ja sydämelle. Mutta enpäs teekään niin, vaan siirryn kirjan kera sängyn pohjalle odottamaan nukkumattia. 

Lupasin ystävälleni, että olen päättänyt joulukuun olevan meille onnen kuu. Eli tämä marraskuu menee vitutuksen lomassa, mutta eipä hätiä, sillä joulukuussa asiat järjestyy. Positiivista ajattelua. Sitähän se elämä tarvitsee, että jaksaa näyttää vastoinkäymisille kieltä. Tai keskaria, tai vaikka persettä. Ihan sama, kunhan jotain näyttää. Niih!

Näin me opetellaan syömään

Kuulostaapa typerältä, mutta näin se menee. Aikuinen ihminen opettelee syömään. Kolmen tunnin välein kello pärähtää ja jotain terveellistä pitää suuhunsa pistää. Suurin haaste oli alkuun se, että todella syön jotain kolmen tunnin välein eikä aamulla ja sitten vasta seuraavan kerran illalla. Nyt se on jo selätetty, pari päivää siihen meni... mutta seuraava haaste on tehdä sitä ruokaa. Asia joka ei oo vaan minun juttu, kokkaaminen. Oikea urpojen urpo keittiössä, kun ei oo mielikuvitusta tai rohkeutta kokeilla uusia asioita. Ruokavalioani on aina haastaneet allergiani. Ruokavaliota suunnitellessa haastetta toi se etten voi syödä kalaa, kananmunaa, pähkinöitä, sitrushedelmiä, kookosta, mantelia, sieniä, paprikaa, hernettä, papuja.. jos tossa nyt näin alkuun on muutama lueteltu. Maitoallergisena kestän kyllä esim rahkaa, mutta maitopohjaisia protskuja en. Tai voi tehdä smoothieta suoraan maitoon, en edes mantelimaitoon. Sovelletaan sitten ja niinhän me tehdään. 

Makeanhimoa ei ole. Mielitekoja ei ole. Päänsärkyä hieman, mutta sekin voi johtua pienestä flunssatyyppisen ratkaisun pyörimisestä kehossani. Vessassa saa juosta. 

Kaupassa käymisestä on tullut hyvin haasteellista. Montako rahkapurkkia hamstraan, kolme vai neljä kanaa, kolme jauhelihaa, ostanko kokojyväriisiä vai -pastaa, salaattia järjetön määrä, riittääkö kolme kurkkua? Ja lompakko, se ohut musta läpyskä, jonne joku myös rahaa laittaa, kiittää. Mietin juuri, miten himskatissa rahaa työttömänä löydän tähän hirveään syömiseen? Noh, se on sen ajan murhe. Nyt mennään näin.

Pilkettä silmäkulmassa

Ei, ei todellakaan sellaista pilkettä vaan elohiiri nykii ja pahasti. On nykinyt kohta viikon ja on todella ärsyttävää. Google tiesi kertoa, että johtuu väsyneestä silmälihaksesta, ja hieronta auttaa. Miten sitä sitten hieroisi? Tai rentouttaisi? En minä vaan tiedä... Kaikki vinkit ovat tervetulleita, sillä voin sanoa ettei tämä ole enää kivaa. Ja elohiiri nykii vaan vasemmassa silmässä, eikä ole väliä onko aamu vai ilta, kun vaan nykii.

Löysin aikoinaan isäni luota laitteen joka on ilmeisesti joku esiäiti Selätin hyvinvointituotteelle. Siivotessa laite löytyi pölyttymästä sängyn alta ja testiinhän se piti taas ottaa. Kaksi iltaa olen sillä veivannut ja voin sanoa, että tuntuu! Lueskelin Selätin sivuilta laitteesta lisätietoja ja koti-iltoihin kuuluu tästä lähtien säännöllinen Heihei humppakahvat jumppa!

Koti-ilta. Kynttilöitä. Glögiä. Viltti ja sohvannurkka.

Aamulenkki

Aamulenkki <3

Saatoin esikoisen kouluun ja pikkuapinan hoitoon. Sen jälkeen kuulokkeet korville ja menoksi. Töppöstä toisen eteen ja Tikkurilan kierros alkoi. Reipasta kävelyä, pieniä juoksupyrähdyksiä ja taas kävelyä. Olin positiivisesti yllättynyt miten kunto kasvanut, kun juokseminen ei tunnu enää niin pahalta kuin ennen. Kai se crosserilla ja juoksumatolla ylämäkien tamppaaminen alkaa kasvattaa kuntoa. 

Lenkin jälkeinen fiilis on sanoinkuvailematon. Monesti sitä miettii, että käperryn mielummin peiton alle kuin lähden ulos tarpomaan, mutta kun itsensä saa siihen lenkkiin psyykattua niin lopussa kiitos seisoo. Kyllä kannattaa! Harvemmin lasten aikana pystyn aamulenkkejä vetämään, mutta lapsettomilla viikoilla aion tehdä siitä aamurutiinin. Tyhjällä vatsalla lenkki ennen töitä ja muita päivän rientoja.

Odotan sitä kun pikkupakkanen tulee, lumi narskuu kengän alla ja aurinko kimaltelee kirkkaasti lumipeitteestä. Oih! Loma Lappiin on haaveissa, harmi vaan, että töiden loppuminen taitaa sotkea kuviot.

Nyt on syytä kipaista suihkuun ja kipinkapin töihin. 

Torstai on toivoa täynnä

Ympäri käydään ja yhteen tullaan

Positiivisen ihmisen positiivisuus ei aina riitä. Ei sitten millään. Joten jos jollain on suhteita johonkin ylempiin tahoihin niin pistäkää nyt hyvät ihmiset koodia. Ei oo elo reilua ei.

No mitä sitten on tapahtunut?? Minäpä kerron.

Hiljaiseloa kesällä, kun tuntui että kaikki suunnitelmat meni päin prinkkalaa. Loma ei tuntunut lomalta, lapsetkin vaan tappeli koko ajan. Kavereiden kanssa suunnitelmat kaatui ja kahden kanssa laitettiin selät vastakkain ja sanottiin kovin sanakääntein adjö! Ihmissuhteet, mitkä suhteet? Hei haloo, aikuisia ihmisiä ja kukaan ei osaa sen vertaa käyttäytyä, että voisi sanoa reilusti heippa jos ei enää nappaa eikä vaan vilauttaa takavaloja kun painavat kaasua.

Asioilla on aina tarkoituksensa, ja uskon vahvasti, että näiden kavereiden piti poistua elämästäni, että tilalle tulee jotain muuta ja niinhän siinä sitten kävi. 

Tiedätte kyllä ketkä otti ja tuli, ketkä saivat paikkansa sydämessäni nyt ja aina <3

Elokuun lopussa aurinko alkoi paistaa risukasaan. Sain töitä! Ja sain töitä alalta joka on lähellä sydäntäni, hyvin lähellä. Nimittäin minut toivotettiin sydämellisesti tervetulleeksi kuntosalimaailmaan uutena myyntitykkinä. Ja minä tyttöhän myin. Hymyssä suin ja nautin joka päivästä. Pääsin työympäristöön joka on kuin luotu minulle ja osaksi työyhteisöä johon rakastuin päivä päivältä enemmän ja enemmän. Ystäviä tuli salin jäseneksi, ja oli upeaa kun kaverit tuli työpaikalleni hyväntuulisina ja piristivät aina päivääni hymyllään hyvien treenien jälkeen. Asiakkaiden palaute oli todella hyvää ja sain tsemppiä omaan myyntiin, kun lyhyessä ajassa jo näki toisten huimaa edistymistä siihen mitä he olivat jäsenyyden hankkiessaan.

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja minun hyväni loppui jo kiihdytyssuoralle, en päässyt edes ilmaan asti. Eräänä iltana esimies pyysi keskustelemaan ja kertoi, että lapsien takia tekemä erikoisjärjestely työvuoroissani ei enää sovikaan ja minut irtisanotaan koeajan puitteissa. Hajosin. Säntäsin pihalle ja itkin. Minä, joka en itke koskaan, itkin.

 Jotain sisälläni kuoli. Pala palalta mureni ja hätä oli suuri. Menetän elantoni, kuinka elätän lapseni. Menetän työn jota rakastan. Menetän työkaverini joita rakastan, joista on tullut enemmän kuin työkavereita. Tuntui, että menetän kaiken. Ja vaan sen takia, että joku kateellinen ihminen jossain oli alkanut vaatimaan samanlaisia työvuoroja itselleen kuin minulla. Ihminen jolla on lapsia, mutta jolla on kotona myös puoliso hoitamassa lapsia. Minähän olen joka toisen viikon yksinhuoltaja, jolla ei ole turvaverkkoa joka mahdollistaisi työskentelyn iltavuoroissa. Kaksi kuukautta tämä oli toimiva malli, aamu- ja iltavuoroviikkoinen, mutta ei enää. Minulla ei ole tapana olla katkera, mutta kiitos vaan hyvin paljon sille jollekulle, joka jostain sai tietoonsa erikoisjärjestelyt kohdallani. Kiitos, että kateellisena ihmisenä aloit valittamaan asiasta. Toivottavasti et itse koskaan tule tällaisen tilanteen eteen, että sinulta viedään kaikki vaan sen takia, että joku haluaa samaa kuin toisella eri lähtökohdissa.

On todella vaikea nähdä valoa tunnelin päässä. On vaikea uskoa hyvään.  

Nyt paniikin omaista uuden alun etsimistä. Töitä, ihan sama mitä, kunhan saan töitä. 

Pakko ammentaa jaksamista jostain, ja luojan kiitos minulla on lapset. Kiitos ystävistä. Tiedetään kaikki, että jokainen auttaisi jos voisi, mutta riittää että olette läsnä. 

Ei korulauseita. Läsnäoloa. Kiitos <3

Miki 4v lauloi yksi aamu Tuomas Kauhasen Enkeli biisiä. "Sit mä törmäsin enkeliin" 

Äiti, tää kertoo sinusta.

Pyysin ihanan rakasta traineria tekemään minulle ruokavalion. Sen myötä haen itselleni jaksamista, onnistumisia, tuloksia. Jotain joka on minua itseäni varten. Treeni-ilo, sinä ihanan kamala ystäväni. Olethan läsnä vaikeissakin hetkissä. Painathan pienenä morkkiksena omaatuntoa, jos jään masentuneena makaamaan sohvan nurkkaan. Hymyilethän kanssani oksennus kurkussa tehtyjen treenien jälkeen. Istuthan kanssani saunan lauteilla rentouttamassa täriseviä lihaksia ja herätät aamuisin minut intopiukeana kohti uutta treenipäivää. 

Kiitos <3

Tavoite on. Motivaatio on. Treenipaikka on. Selityksiä ei vastaanoteta - PISTE.

Missä mää oon???

Mä en tiedä. Mikään ei nappaa ja kaikki tökkii. Kaikki on periaatteessa ihan hyvin, mutta jotain puuttuu. Mikä tai mitä se on, niin enpä osaa sanoa.

Peruskuntoa olen nostattanut salilla. Tietoisesti jättänyt raudan hiplaamisen vähemmälle ja marssinut matolla pitkiäkin lenkkejä. Seurannut sykkeitä ja toivonut, että vatsassa oleva rasva katoaisi nipsnaps pois. Kunto kohenee, mutta maha pysyy.

Kävin epätoivoisena testaamassa lymfahierontaa ja LPG-hoitoa vatsan alueella. Hoidot saivat nesteet liikkeelle ja hoidon tehnyt fysioterapeutti sanoi, että vatsassani on todella runsaasti nestettä eikä vaan pelkkää rasvaa niinkuin itse olin ajatellut. Olin todella tyytyväinen hoitoihin, mutta miksi oi miksi kaiken ihanan pitää olla niin kallista?? Panosta nyt omaan hyvinvointiisi, kun hoidot maksavat maltaita. Varsinkin näin "työttömälle".

Ja siitä hyvä aasinsilta seuraavaan ahdistusta tuottavaan asiaan. MINÄ EN JAKSA OLLA ENÄÄ KOTONA! Mistä minulle töitä?? Tai siis, sainhan juuri töitä, mutta en jaksa uskoa että promoottorina kauppakeskuksissa haluan olla loppuelämääni. Keikkaluontoisina hommina se vielä menettelee, mutta enkö oikeasti kykene muuhun? 13 vuoden työkokemus isossa rahalaitoksessa 32v on pitkä työhistoria, mutta sekin on väärin. Olisi pitänyt vaihtaa työpaikkaa 3-4 vuoden välein, tehdä erilaisia juttuja (mitä itseasiassa teinkin konsernin sisällä) ja tittelit olisivat saaneet olla iskevämpiä. Markkinointi ja viestintäyksikössä työskennelleenä voin sanoa, ettei myyntineuvottelija tittelini paljoa avaa toimenkuvaani. Olen hakemiini paikkoihin joko ylipätevä tai sitten se esimieskokemus puuttuu. Nyt en kelpaa muuhun kuin promoottoriksi, eikä sekään haittaa jos rinnalle saisi vaikka sen messujen ja tapahtumien suunnittelun, mutta pelkkä messukissana kentällä seisominen ei ole palkitsevaa.

Kauneusjuttuja teen ja kävin nyt geelikynsikurssin, ja sen myötä alkanut tekemään kynsiäkin. Liiketoimintasuunnitelma on vieläkin tekemättä, ja varmaan jääkin. Mistä senkin loppuunsaamisen energian löytäisin? Haenko vaan suosiolla sen toiminimen ja unohdan starttirahan? Miksei kukaan tee näitä päätöksiä minun puolestani?

Yhden asian olen saanut tehtyä ja se on autokouluun ilmoittautuminen. Aion ajaa kauan haaveilemani prätkäkortin. Onhan siinäkin nyt jo jotain, eikös? 

Nyt se löytyi..

nimittäin treeni-ilo!! Jee!! Selän kanssa saa olla vielä varovainen, mutta hiljaa hyvä tulee.

Harmi, että lähdemme huomenna pariksi päiväksi maalle ja meinasi tulla pakollinen treenitauko, kunnes keksin, että voisin tunkea itseni siskon miehen salille treenaamaan. En tiedä ihan varmaksi, että onko kyseessä äijien sali, mutta ihan sama. Kyllä ne apinat saa hetken kestää vähän karvattomampaa lajitoveriaan :D

Siskon miestä on puraissut treenikärpänen ja tuloksia on alkanut tulemaan. Hieman pinnaa kiristää siskoni, joka ei ole ihan yhtä innoissaan miehensä treenaamisesta kuin hän itse.

Itsekin joskus kummastelin, kun ex-mies viihtyi paremmin salilla kuin himassa, mutta nyt itsekin treenatessa alan ymmärtämään sitä tarvetta vaan saada kuntoilla oman tahdon mukaan. Ainut tietysti on se, että exäni mielestä treenaaminen ei ollut hänen omaa aikaa, vaan treenien päälle olisi pitänyt vielä saada erikseen omaa aikaa. Kenen aikaa se treenaaminen on, jos ei omaa?? Kysyn vaan.

Hiljaa hyvä tulee, toivottavasti

Niin sitä uhmasin hierojan neuvoja, ja menin kuin menin salille.

Kaksi päivää olen itkua tihrustanut selkäni kanssa. Kävely on ok, mutta mikään muu ei. Särkylääkkeet, kipugeeli, kylmähoito yms on tulleet tutuksi. 

Nyt otin kyllä ihan rauhallisesti, hieman lämpöä crosserilla ja sen jälkeen matolle talsimaan reiluksi puoleksi tunniksi. Venyttelyä ja päälle hieman pystypunnerruksia, hauiksia ja vinopenkkiä. Tässä kotona venyttelin kevyesti vielä lisää ja jos saman tekisi vielä illalla. Tällä hetkellä selkä tuntuu kyllä aralta, mutta ei ole niin jumissa kuin aikaisemmin.

Saas nähdä meneekö pahemmaksi, vai helpottaako pikkuhiljaa.

Pienempi poika on kuumeessa, joten pulkkamäki tältä päivältä jää nyt väliin. Jos pienen iltakävelyn kävisi illalla vielä tekemässä, happihyppely meille kaikille.

Aurinkoista viikonloppua. Kevät, tule jo :D

Täällä taas...

Neljän viikon treenitauko loppui eilen. Nyt on kroppa ihan tööt.. ja tarkoitus oli mennä salille tänään vetämään kahta kovemmalla tahdilla, mutta hitto sentään. Kaaduin lasten tuolilla ja selkä on ihan rikkipoikkikatki. Miten joku voi olla näin kömpelö??

Treenitaukohan alkoi viikon lomalla Lapissa lasten kanssa. Maisemissa sielu lepäsi, mutta muuten oli todella raskas reissu, varsinkin henkisesti, mutta ei siitä sen enempää.

Kaunista <3

Upeat maisemat meidän pulkkamäessä, jossa mentiin kuppeliskeikkaa

Saariselällä kylpylässä lillumassa

Angry Bird sisäleikkipuistossa

Lapista palattiin ehjänä takaisin, pusuhalit pojille ja mama hyppäsi toisen matkalaukun kanssa Finnairin lomalennolle kohti Malesian Langkawia. Voi jestas! Ihanan lämmintä ja nautinnollista auringonpalvontaa 2 viikkoa. Voin sanoa, että ensimmäistä kertaa elämässäni 

olin suu pyöreänä. En ole aikaisemmin ollut noin kaukana. 

Ja kahden viikon lomalla ehti tulla jo koti-ikäväkin. 

Hotellissamme oli kuntosali, mutta kerran vaan sinne raahauduin, koska sekin kerta oli aikamoista tuskaa. Ilmankosteus on 80% ja happi loppui jo pelkästään laitteiden säätämisestä. Ruokavammaisena paikallinen ruoka ei ollut mun juttu, mutta onneksi oli Mäkisen baari ja italialaisia ravintoloita. Shoppailumahdollisuudet oli heikot, mutta onneksi oli edullisia (pilkkahintaisia) kauneushoitoloita, joihin saattoi syytää rahaa.

Cenang Beach

Yellow Cafe

Auringonlasku Chenang Beachilla

Jalkakylpy ruusunterälehtien seassa.

 

Rusketus kohdillaan??

Yhteistreenit

Päivä alkoi mukavasti yhteistreeneillä Tapanilan Urheilukeskuksessa Kehokuntoon PT Sarin ja Jennin kanssa. Yhteistreenit kolmeen pekkaan herätti huomiota ja mukaan oltaisiin saatu muitakin.

Jaksaa, jaksaa.. Oonhan mä joskus kahvakuulan kanssa yksinkin touhunnut, mutta Sari vei uusiin svääreihin. Armoahan ei tunnetusti annettu, vaikka oksennus nousi kurkkuun monen monta kertaa.

Alkulämmittely: Askelkyykkykävelyä, peruspunnerruksia ja askeljuoksua.

Ensimmäinen patteri kuulalla 3 x 20: Etuheilautus, tempaus + kyykky, askelkyykky + pystypunnerrus, sivuheilautus

Toinen patteri: Leuanveto TRX-narulla, rinnalle veto + pystypunnerrus fitbagilla, punnerrus bosupallolla

Lopuksi vatsat - auts! Vatsarutistus TRX-narulla 3 x 20 ja vatsarutistus ja pallolla pään yli veto 3 x 40.

Suosittelen seuraamaan Sarin ja hänen miehensä blogipostauksia.

Flunssa selätetty ja arvonta suoritettu

Mä oon niin onnellinen todetessani, että onneksi ei tarvinnut valita. 

Nimittäin Nasban ja Ihanan Elisan kirjoitukset oli niin hyviä, 
että molemmat tulette saamaan uudet hienot ripset made by Maatu

O N N E A   V O I T T A J I L L E 

 

Flunssa on selätetty, mutta aion ottaa iisisti vielä loppuviikon. Sunnuntai-iltana lasten kanssa budopeukaloisiin treenaamaan ja jos sen jälkeen kävisi hieman salilla pyörähtämässä, kun muksut menee lasten synttäreille. Mutta ensi viikolla treenataan sitten kunnolla. Se on menoa, eikä selityksiä kuunnella.

Ruokavalio-jutut alkaa olla kohdallaan, nyt vaan itseä niskasta kiinni ja menoksi. Ehkä tämä flunssa tuli oikeaan kohtaan makuaistin ja ruokahalun menetyksen takia. Nyt tiedän, että en todellakaan elä syödäkseni.

Piristystä arkeen - ARVONTA

Äkkiä jotain säpinää!

Levottomuus käyrä nousussaan näin kipeänä, joten keksitään tänne nyt jotain muuta kuin 

treenaamiseen liittyvää äksöniä, ja mikäs sen mukavampaa (ehkä??) kuin arvonta.

Kerro minulle...

Miksi juuri SINÄ ansaitsisit ilmaisen ripsipidennyksen?

Ripsipidennyksen voittaja on tervetullut Kiva ja Kaunis kotisalonkiin Vantaan Jokiniemeen. Palkinnon arvo 70€.

Arvonta on voimassa to 31.1.2013 klo 16 asti. 

Voit osallistua arvontaan kertomalla vastauksen kysymykseeni 

ja jättämällä sähköpostiosoitteesi.

Pakollinen lepotauko

Ihan kuin puun takaa se tuli ja iski. Nimittäin flunssa. Ja ei mikään kevyt sellainen. 

En muista yhtään milloin viimeksi olisin ollut näin kipeä. Yöllä tuntui, että missään asennossa ei ole hyvä olla. Joka paikkaan sattui ja palelsi, mutta ei ollut kuumetta.

Hyvä niin, sillä muuten en olisi saanut tänään hepatiitti a-rokotetta. Ostin viime viikolla lennot Malesiaan ja parempi sinne kai on joku rokotussuoja ottaa päälle.

Nyt ei ole mitään asiaa salille, vaikka mieli tekisi. Pakollinen lepo on varmasti paikallaan. Toivottavasti tätä ei vaan kestä kauan, sillä mulle tää neljän seinän sisällä kököttäminen ei maistu sitten tippaakaan.

Kuka tarjoaisi teetä ja sympatiaa? 

Onneksi saan lapset tänään kotiin, ettei tarvitse yksin leffoja viltin alta tuijotella.

Uni on tärkeää painonpudotuksessa

Törmäsin netissä terve.fi sivuilla tutkimukseen kuinka hyvä uni on tärkeää painonpudotuksessa.

Kanadalaistutkijat ovat sitä mieltä, että hyvät yöunet ovat yhtätärkeitä kuin ruokavalio ja liikunta, jos ihminen yrittää laihduttaa. Tutkijat ovat selvittäneet, että unenpuute vahvistaa aivojen lähettämiä signaaleja nälästä ja kohottavat niiden hormoonien määrää, jotka vaikuttavat ruokahaluun.

Lue koko artikkeli täältä

Minähän en ole nukkunut kohta kahteen vuoteen kunnolla. Työstressit, lapsien sairastelu, avioero, yksinäisyys, sairastelu, yt-neuvottelut töissä, työttömyys ja yms.. Tuntuu, että käyn niin kovilla kierroksilla koko ajan, että unta ei vaan tule. Olen kokeillut unilääkkeitä, lihasrelaksantteja, beetasalpaajia, rauhoittumismusiikkia, mutta ei auta. Kynttilä palaa molemmista päistä. 

Jos jollain on ollut samaa ongelmaa niin kertokaa ihmeessä miten siitä pääsitte eroon. Maksaisin niin paljon hyvistä yöunista. 

Aina olen pärjännyt vähillä unilla, mutta nykyään ne ovat vähentyneet entisestään. Ja havahtuminen monta kertaa unesta syö vielä enemmän voimia. Mikä minua vaivaa, kun en saa nukuttua?

Viime kesänä nukuin yllättävän hyvin, kun paras ystävä nukkui kesälomalla kaksi viikkoa kanssani pylly vasten pyllyä. Mutta ei hänkään voi meille pysyvästi muuttaa, kun siihen varmaan olisi sanansa sanottavana hänen miehelläänkin ;)

Olen lähdössä helmikuun loppu puolella kahdeksi viikoksi kauas pois ja toivon, että viimeistään siellä uni alkaisi taas maistua. Ja saisin sen normaalin unirytmin kuntoon.

kuva googlesta

Lihava läski

Miksi meidän kauneuskäsite on muuttunut niin rajusti viime vuosina? 

Miten kokoa 38 käyttäjät ovatkin yhtäkkiä läskejä? Läskejä? Oikeasti. Mistä lähtien normaali kokoiset ihmiset ovatkin läskejä? Onko laihuudesta tullut ihmisille pakkomielle ja jokaisen pitää olla timmiä timmimpi?

Ruumiinrakenne tekee niin paljon ja toisia ei saa mahdutettua koon 34 farkkuihin vaikka kuinka laiha olisikin.

Surullista tässä on se, että toisilla on vielä pokkaa sanoa tällaisia asioita päin toisten kasvoja. Mitä se kenellekään kuuluu miltä itse näyttää?

Eihän kukaan mene sanomaan laihalle läskillekään, että oothan sä laiha, mutta tosi ruman näköinen kun ei sulla oo yhtään lihasmassaa edes kielenpäässä. Mutta autapa armias, jos olet rohkeasti rehevä niin soot läski. 

TUNNUSTUS:
Hei, minä olen Maatu. Minä olen vaatekokoa 36-38 käyttävä läski. Minulla on iso maha, tissit roikkuu ja jalat kuin ratapölkyt. Painoa en tiedä, kun en käy vaa'assa. Oon tehnyt sikana töitä, että olen tässä nyt (vaatekoko tippunut 42), mutta sekään ei näytä riittävän. Kaverilla on pokkaa sanoa, että minulla on varmaan itsetunto-ongelmia vauvakilojen kanssa tuskaillessa ja että yritän päteä kauniiden ja hoikkien ystävieni kautta. Jep jep. Mitäpä tuohon sanomaan.

Juo sinä laiha läski kaveri sitä punkkua töiden jälkeen sohvalla, kun tää läski pumppaa rautaa salilla. Mä tykkään itsestäni ja voin rehellisesti sanoa, että en nyt tiedä onko laihoilla yhtään sen parempi elämä kuin meillä läskeillä.

Nyt kun taas on tiputettu maanpinnalle ja tiedän paikkani, niin eiköhän ole aika painua salille tekemään vatsoja. Jossain tuon rasvakerroksen alla on timmit vatsalihakset näillä pumppauksilla ;)

Pätkii ja pahasti

Muisti nimittäin.

Eilen menin salille ja huomasin pukkarissa jo riisuttuani, että jumppahousut on jäänyt himaan. Voihan.. eikun vaatteet päälle ja hakemaan housut, ja takaisin salille. 

Hieman motivaatio kärsi ja treenit tuntui tosi tahmeilta.

Tänään menin intopiukeana salille ja puolialasti ollessa aloin kaivamaan kassia, ja kappas! Nyt puuttui housut ja urheiluliivit. Et oikeasti voi olla tosissasi, että nyt unohdit kaksi asiaa. Aikamonta perkelettä siinä taisi päästä.

Marttyyrina riisuin itseni ja menin saunaan mököttämään. Istuin yhteensä puolitoista tuntia infrapuna- ja höyrysaunassa. Meneehän se aika niinkin.

Mihin mun muisti katoaa?? Iskeekö tämä kotona oleminen nyt jo pääkoppaan, 

että olen kohta ihan kuutamolla?

Nyt on treenikassi pakattu huomista varten ja ulko-ovessa on post it-lappu, jossa muistutan hajamielistä itseäni tarkistamaan, että mukana on kaikki tarpeellinen. 

On tämäkin.. reilu kolmekymmentä ja dementia iskee.

Ostin muuten Ronjan verkkokaupasta itselleni ihanan mustan mekon ja kauniit sukkikset perjantain Cheekin keikkaa varten. Tilaus lähti myöhään tiistai-iltana, jossa laitoin toiveen, että tuotteet olisi minulla viimeistään perjantaina. Paketti tuli tänään ja mekko on ihana! 

Joutuu vaan huomenna tekemään hurjan määrän vatsoja ja syömään ananasta ettei ole vatsa turvoksissa illalla. Jalkaan vielä 13cm korot ja hobitti on valmis bailaamaan... :D

 

TUNNUSTUS

Sain "New Blog Love" tunnustuksen

 Ihan niinku tosissaan - blogista

- Kiitos -

Tämän tunnustuksen tarkoitus on saada huomiota suhteellisen uusille blogeille, 
joilla on alle 200 lukijaa. 

Tässä säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.

2. Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä 
kommentti heidän blogiinsa.

3. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.

Jaan tunnustuksen eteenpäin seuraavalle blogille:

Pöppiksen uusi koti 

11 kysymyksen haaste

Jäiks! Nasba ihan niin kuin tosissaan pisti mulle sitten haasteen.. ja pakkohan siihen on tarttua.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa Maatusta

1. Olen saanut aikuisiällä monta todella hyvää ystävää ja Nasba on yksi heistä.

2. Etsin epätoivoisesti kadonnutta vyötäröä.

3. Olen hulluna salitreenaamiseen ja ryhmäliikuntatunnit ei nappaa sitten yhtään.

4. Poikani pitävät minua prinsessana.

5. Olen hyvin "epäaito", minulla on ripsi- ja hiustenpidennysten lisäksi rakennekynnet. Ja olen ylpeä niistä.

6. Ikäni on minulle kauhistus. En jaksa uskoa olevani 31-vuotias.

7. Huumorintajuni on hyvin kiero ja saan aika usein ihmiset hämmennyksiin jutuillani.

8. Haluaisin lisää tatuointeja. Pinkit rusetit molempiin jalkoihin ja yms kivaa...

9. Haaveilen prätkäkortista ja yhdestä upeasta custom-pyörästä Tampereella.

10. Olin prätkäkalenterikuvissa joulukuussa ja minä, joka vihaan olla kameran edessä, haluan lisää kuvia. Hullu vai hullu??

11. Haaveilen lottovoitosta, mutta unohdan lotota.

Nasban 11 kysymystä

1. Miten ja millä herkuttelet?

Sipsit on mun heikkous. Juustopatonki kalkkunaleikkeellä. Pepsimax. Oi oi.. mutta ne pitää nyt unohtaa.

2. Paras rentoutumiskeino?

Saunan lauteilla nollaaminen. Kainalohoito (sitä ei sinkkuna saa). Unen rajamailla torkkuva lapsi sylissä, jonka hiuksia silittelen.

3. Miksi treenaat?

Treenaaminen alkoi reilu vuosi sitten sen takia, että sinkkuna piti päästä kuntoon ja näyttää exälle miten upea minä olen. Nyt se onkin muuttunut siihen, että treenaaminen on MUST juttu ja exä haistakoot homeen. Liikunta on parasta huumetta.

4. Mikä on suurin saavutuksesi?

Kaksi upeaa poikaa. 

5. Mikä on paras matkakohde missä olet käynyt ja miksi?

Rooma. Kaupunki jonne menetin sydämeni. Siellä on kaikki mitä ihminen tarvitsee.

6. Mistä kauneudenhoitotuotteesta et luopuisi ja miksi?

Ripsipidennykset. Ne ovat niin osa minua. Lähtövalmis suoraan sängystä, kun kasvot erottuu naamasta.

7. Kolme parasta treenibiisiä?

Antonia - Shake it mamma

Cascada - Because the night

Volbeat - Still counting

ja kerta kiellon päälle Pink - Try

 

8. Mitä lajia treenaat mieluiten?

Kuntosali on vaan mun juttu. Kyykätään, nostellaan painoja, heitellään kuulaa, punnerretaan. Sano vaan niin minä teen.

10. Mitä olet tehnyt viimeksi jonkun muun hyväksi?

Vein parhaan ystäväni Itäkeskukseen lääkäriin torstaina, ettei hänen tarvitse käsi- ja niskavammaisena liikkua julkisissa liikennevälineissä. Kun autossa istuminenkin tuottaa toiselle tuskaa.

11. Asia, jota toivot vuodelta 2013?

Vuosi 2013 on minun. Toivon kauneusbisnesten etenemistä. Ulkomaanmatkoja ystävän kanssa ja toisen kerran lasten kanssa. Kadonneen vyötärön löytymisen. Silikonirinnat.

Maatun 11 kysymystä:

1. Miksi kirjoitat blogia?

2. Miten olet elämässäsi pärjännyt tähän mennessä?

3. Oletko tyytyväinen työhösi?

4. Mieluisin vaatemerkkisi treenivaatteissa?

5. Pihistätkö vai panostatko urheiluvaatteissa?

6. Missä tilanteessa olet mukavuusalueesi ulkopuolella?

7. Pakko nähdä tv-ohjelmasi?

8. Kuumemittari näyttää 37,5. Normaalia, lämpöä vai korkea kuume?

9. Vaivaako sinua matkakuume? Ja jos vaivaa niin minne seuraavaksi suuntaat?

10. Korvamatosi?

11. Miksi tytöillä on pitkät hiukset ja pojilla lyhyet? (Samu 6v)

Haaste lähtee
Tarun blogi.
Punttijumit

Biokia paketin voittaja

Rumpujen pärinää... 

Arvonnassa Biokia paketin voitti:
"Siskoni kautta löysin blogiisi :) Itse olen juuri viime viikkoina miettinyt tota aloe veran juomaa, hmm, siis harkintaan :)Kiva blogi, jään lukijaksi :)
-Mia-"

Onnea Mia! Laitan sinulle sähköpostia.

Kiitos kaikille osallistumisesta.

Vitamiinipommi

Aamulenkki tyhjällä vatsalla ja sitten onkin aika nauttia vitamiinipommia, voimajuomaa, rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Postaus sisältää mainoksen.

Minä, joka en pysty aamuisin puuroja tai yms syömään, korvaan ne smootheilla. Ne on nopeita ja helppoja, eivätkä turvota vatsaa heti aamusta. 

Ensin nautin tyhjään vatsaan Forever Living Productsin Aloe Vera mehua, joka on mieletön ravintolisä. Minun lempparini on Berry Nectar eli omena-karpalo. Miksi juomme lasten kanssa Aloe Veraa? Se ravitsee kehoa, tasapainottaa vatsan ja suoliston toimintaa, virkistää ihon verenkiertoa, kosteuttaa sisältäpäin, stimuloi solujen uudistumista.. Nyt vaan muutaman hyvän ominaisuuden mainitakseni. Itse uskon, että tässä on yksi syy miksei lapsillani ole koskaan ollut yhtään vatsatautia ja päiväkotilapsiksi ovat poikkeuksellisen terveitä. Tuoteperhe on laaja ja suosittelen ehdottomasti tutustumaan myös muihin tuotteisiin. Tuotteita voi ostaa itsenäisiltä jälleenmyyjiltä, lähimmän löydät noilta nettisivuilta tai sitten minulta.

lasten päiväannos 30ml, itse juon 1dl päivässä

Ja meno vaan muuttuu terveellisemmäksi. 

Törmäsin joulukuussa tuoteperheeseen nimeltä Biokia ja olen käyttänyt heidän tuotteitaan alkuvuoden. Olen käyttänyt marjajauheita aamuisissa voimajuomissani. Ja herkutellut lasten kanssa Ti-Ti Nallen suklaamarjoilla herkkuhimoissamme.

kaksi rkl mansikoita, banaani, 2dl maustamatonta rasvatonta jogurttia + 1 rkl mustikkajauhetta

herkullinen vitamiinipommi valmiina

Biokian tuotteet ovat villimarjoista tehtyjä, eivätkä sisällä yhtään lisättyjä aineita. Suklaamarjoissa on joitakin lisäaineita, jotka ilmoitetaan pakkaustekstissä sekä biokia-nettisivujen tuotetiedoissa. Lisätietoja tuotteista yrityksen nettisivuilta ja käyttäjäkokemuksia Kukka Laakso sivuilta.



Koska itse olen ollut marjatuotteisiin enemmän kuin tyytyväinen niin arvon kaikkien tämän postauksen kommentoijien kesken Biokian tuotepaketin. Arvonta päättyy pe 18.1.13 klo 20. 

Laitathan kommentti kentään sähköpostiosoitteesi. Kiitos!

Treenaajien tammikuu

Nyt tämä postaus sisältää pientä marisemista, joten herkempien nenäänsä herneiden vetäjien kannattaa miettiä kaksi kertaa luetko eteenpäin.. Olet varoitettu.

Tammikuu.
Se kuukausi joulun ja uuden vuoden jälkeen jolloin jokainen haluaa tehdä uudenvuodenlupauksistaan totta ja karistaa jouluna mässätyt kilot pois. Nämä ihanat ihmiset haluavat tehdä elämänmuutoksen ja tarttuvat kuntosalien huimiin tarjouksiin kuin hukkuvat pelastusrenkaaseen. Jutta jumppauttaa telkkarissa kanssasiskoja ja jokainen meistä haluaa tehdä elämänmuutoksen.

Tuossahan ei ole yhtään mitään vikaa. Päinvastoin. Jokaisen pitäisi ajatella itseään ja omaa hyvinvointiaan. Mutta miksi kaikki tekee sen tammikuussa? Ja miksi se innostus ei kanna sitä yhtä-kahta kuukautta kauemmaksi?

Tammikuussa kuntosalit on ääriään myöten täynnä oli kello sitten mitä tahansa. Ihmisiä pyörii ja hyörii, toiset ähräytyy laitteisiin ihan väärinpäin ja toiset jonottaa pääsyään kuntoliikuntatunneille. Kuntosaliohjaajat vastailevat respassa kysymyksiin ja myynti-ihmiset myyvät jäsenyyksiä. 

Ja niiden, jotka treenaavat jokaisena kuukautena vuodessa, joka toinen päivä, kasvot kertovat paljon. Heitä ehkä harmittaa, että treenit kestävät kun jonotat laitteisiin, jonotat parkkipaikkaa, ahtaudut saunaan melkein sylitysten ihmisten kanssa, metsästät kaappia pukuhuoneessa ja joku on vahingossa ottanut kenkäsi eteisestä. Heidän treenit keskeytyvät, kun he avuliaina auttavat uusia tulokkaita laitteiden kanssa tai jos joku kysyy kesken sarjan, että meneekö sinulla vielä kauan.

Jumppaaminen ja raudan hiplaaminen salilla ei vaan yksistään riitä. Ja valitettavan moni uskoo, että liikunnan lisäämisen myötä voi syödä samalla tavalla kuin ennenkin. Fastfood mättöä naamaan, kun tulihan siellä salilla hikoiltua jo tunnin ajan. Tuloksia ei tule, jos menet sieltä mistä aita on matalin.

Alussa kaikki on aina kivaa, mutta kun johonkin tottuu niin siitä tuleekin tylsää ja arkipäiväistä.

Toivon, että edes osa niistä/teistä tammikuussa treenaamisen aloittaneista saisitte sellaisen kipinän salilla käymisestä, että siitä tulisi teidän juttunne. Henkireikänne ja pakopaikkanne arjen/työn taakan alla. Sillä voin kokemuksesta sanoa, että jos annatte sille mahdollisuuden niin se voi viedä koko käden, mutta se on sen arvoista. Liikunta on parasta huumetta.

Myönnän, että minua ärsyttää kovasti nuo yllämainitsemani asiat, mutta yritän olla ymmärtäväinen ja antaa mahdollisuuden kaikille. Sali on meitä kaikkia varten, kunhan muistamme antaa toisillemme treenirauhan. 

Ja loppuun kiitos vielä sille mukavalle naiselle joka pukkarissa kuunteli minun ja ystäväni juttuja. Ja ystävän poistuessa hän alkoi yhtäkkiä kertomaan omaa tarinaansa. Kuinka vuoden tauon jälkeen hän on tullut salille ja kuukausi sitten tupakanpolton lopettaneena hänestä tuntui että hän kuolee. Hän oli kokenut, että naurumme ja juttelumme salilla oli laukaissut hänen jännityksensä ja hän uskaltautui hakkaamaan säkkiä. 

Tämän ihmisen myötä tajusin, että olin ollut itsekäs. Olen itsekin ollut epävarmana salilla ja miettinyt, että mitä hittoa siellä teen. Nyt hymy huulille, vaikka joskus ärsyttäisikin, sillä eivät kaikki siellä ole tien tukkona tai vaikeuttamassa meidän muiden treenaamista. 

Treenausiloa ja hyvää alkanutta vuotta meille kaikille.

Joutsenlampi luistimilla

Tai no.. se taisi olla kyllä ruman ankanpoikasen räpiköimistä jäätiköllä, kun vedin luistimet jalkaan ja yritin esittää ammattitaitoista luistelijaa lapsille. Pyrstölleenhän siellä meni, useasti. Ja siitäkös nämä kipeät pakarat tykkäsi. Jalat meni maitohapoille hetkessä, aikamoista treeniä. Teki itselläkin mieli edetä jäällä kuin junnulla.

Voisiko tuo luistelu palata lihasmuistiin samalla tavalla kuin hiihto tai pyöräily? Tavoitteeni tänä talvena on oppia luistelemaan kunnolla jonka myöten kesällä rohkaisen mieleni rullaluistelun suhteen. Luistimet ovat odotelleet kaapissa kesäkelejä jo monen monta kesää.



Lukijoita blogissa käy jo hurjat määrät. Kiitos siitä, ehkä eksytte tänne toistekin.

Palautusjuoma - ollako vaiko eikö olla?

Kahden päivän tiukat treenit takana ja kroppa kipeä kuin mikä.

Nyt nousi mieleen, että olisiko jo aika alkaa käyttämään palautumisjuomaa. Monet ovat niistä olleet niin eri mieltä, että vaikea löytää omaa oikeaa. Toinen PT sanoo, että normaali ravinto ja lepo riittää, ja toinen vannoo sen nimeen.

Miten on? Kerropa sinä minulle.

Ja ruoka- ja makuaistivammaisena mikä olisi hyvä palautusjuoma, jonka nirsompikin saa alas?