sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Ilman hauskaakin voi olla viina

Mutta voiko hauskaa olla ilman viinaa?

Minun mielestä voi ja osaan olla baarissa myös selvinpäin. Okei, viime aikoina on lipsahtanut reilusti viihteen puolelle, mutta eilen päätin yhden siiderin jälkeen että nou nou.. ei tänään. Lähdin kuitenkin ystävän 30v synttäriporukan kanssa baariin ja siellä sitten sainkin selitellä miksen juo. Oletko raskaana? Oletko juonut jo liikaa? Koskeeko päähän, onko huono olo?



Ja kun tätä kyselyrumbaa oli kestänyt hetken niin kippaskappas, pöytä täyttyi shottilaseista. Vuoron perään niitä joku kantoi pöytään ja vedellä skoolausta ei hyväksytty. Hirveä painostus/syyllistäminen/kannustaminen alkoi.. Parit snapsit otin sitten kavereiden mieliksi, mutta selkeästi yleinen käsitys on se, että selvinpäin ei voi olla hauskaa, ja että olet tylsä jos olet selvinpäin.

Onko siis todella otettava se linja, että jos en juo niin en myöskään baariin lähde?? 

Humalahakuinen juominen on aina oma taiteenlajinsa, mutta miksi se selvinpäin seurassa oleva ihminen on ongelma? Minä voin rehellisesti sanoa, että osaan kyllä lähteä menemään, jos tökkii tai ärsyttää.. mutta ei ole kiva kuunnella koko iltaa, että onks sulla varmasti hauskaa meidän kanssa, jos et juo.

Lauantaiaamuna kävin tekemässä tiukan käsi ja rintapäivän salilla. Loppuun tiukat vatsaliikkeet ja tänään on saanut tuntea, että meni treenit perille asti.

Nyt pitäisi vaan laittaa mp3 täyteen uutta treenimusiikkia. Spotify olisi jees, mutta sen toiminnot ovat vielä vieraita. Mitä musaa SINÄ kuuntelet, kun treenaat?

Ja kiva nähdä, että joku muukin käy näitä höpöhöpöjuttujani lukemassa kuin minä ja Nasba.  


6 kommenttia:

  1. Mä otin sen spotifyn maksullisen version. Mulla oli juoksulenkeille sellanen oma sekotus kaikkea "menevää". Yritin laittaa niin, että parin vähän hitaamman biisin jälkeen tulee aina joku tosi hyvä joka nostaa taas fiiliksen kattoon. Musat on sekoitus PMMP:tä, P!nkiä, Adelea, joitain suomalaisia ja muutamia "hittejä". Ja spotify on helppo käyttää. Koneella mä teen aina listat ja puhelimella sitten helppo kuunnella. Kuten tietty koneeltakin, mutta harvemmin tulee lenkkimusaa koneenvieressä kuunneltua. ;)

    Ja mitä tulee juomiseen niin noin kai se yleensä menee. Helpompi olla menemättä baariin jos ei halua selitellä. Toisaalta mä harvemmin edes jaksan lähteä baariin jos en juo. Taksiaikoina sai kännisistä ihmisistä ihan tarpeeksi. ;)

    HaliPusu! Ja tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisiköhän minunkin sitten siirtyä nykyaikaan ja ottaa myös Spotify käyttöön.. jännä, että näissä asioissa oon tällainen jahkailija.

      Tsempit tuli perille, sillä tänään kulki treenit kuin vettä vaan :D

      Poista
  2. Hih, minä ainakin käyn lukemassa. :) Ja treenimusasta, mä teen myös soittolistat Spotifylla (maksullinen versio käytössä), ja se on todella helppoa! Mulle ei niinkään ole merkitystä musiikin rytmillä tms., laitan sellaisia biisejä, joita haluan kuunnella, esim. Samuli Putroa, PMMP:tä, Olavi Uusivirtaa... Lenkkihetket on mun vähiä "omia" hetkiä, joten haluan nauttia myös musiikista, vaikkei sen tempo juoksuaskeliin sopisikaan. :) Monesti olen ihan itku kurkussa lenkillä, kun jonkun kappaleen sanat avautuvat ihan uudella tavalla, kun on kerrankin aikaa kuunnella. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun käyt ja kommentit on tervetulleita. Tuu toistekin :D

      Mä oon viime aikoina alkanut myös itkestelemään herkkien biisien aikana ja siksi pitäisikin olla tarkkana ettei salilla yhtäkkiä lävähdä korviin itkuvirsiä ;o)

      Poista
  3. Juu, tätä baariasiaa olen itsekin pohtinut. Onneksi kaverien vastaanotto nykyään on jo parempi, jos siis olen baarissa JA selvinpäin. Enää ei tapahdu sitä tyrkyttämistä.

    Itse ainakin päätän jo lähtiessä selvinpäin baariin, että tänään pidetään sitten hauskaa, eikä nipoteta känniäälioiden takia. Ja kyllä se onnistuu. Yleensä heilun tanssilattialla, nauran humalaisten touhuille tai keksin muuta jännää, eli siis ihan samaa kuin känniset ystäväni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosia olin aina se joka otti vaan pari ja sain kuulla miten tylsä olen. Sitten jengi tottui siihen.

      Nyt sinkkuna olen useasti kiskaissut huolella sokan irti ja nyt kun alkaa tökkiä niin oon taas se tylsä. Pitää varmaan pysyä poissa baareista ;o)

      Poista