lauantai 29. joulukuuta 2012

Potku persauksille

Mä oon ollut laiska ja sitten kun se into taas tuli niin sehän tuli sata lasissa. Tein itse itselleni potkun persauksille ja taas mennään..

Treenit maistuu, mutta valitettavasti ruokakin. Uusi vuosi ja uudet ruokavaliot. Nyt loppui. 

PT:n kanssa treenit vaan viivästyy, kun kaverilla on liikaa maksavia asiakkaita ;)

maanantai 3. joulukuuta 2012

Parit jumppavideot talteen..




Apua - äkkiä nesteet pois! Vinkkejä??

Nyt iskee paniikki.

Perjantaina pitää olla tosi timminä ja turvotus on päällänsä, kun hieman repsahti viikonloppuna.
Auttakaa! Nyt on hyvät neuvot kalliit.. kuinka nesteet pois ja äkkiä? Ei tällaisena voi mennä kameran eteen.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Mistä saan energiaa kaiken tämän pimeyden keskelle?

Talvi. Ihanaa aikaa, kun on lunta. Ja kun ei ole ollut lunta niin pimeys on vienyt voimat. 

Olimme viime viikonloppuna tyttöjen kanssa hiljentymässä Saariselällä. Siis hiljaisuudestahan ei ollut tietoakaan, kun kuusi todella ihanan äänekästä naista pääsee irti. Päivät koostui ulkoilusta, kauniiden lumimaisemien ihastelusta ja sielun lepuuttamisesta.



Mökki oli niin kutsuvan näköinen, että tuonne oli kiva palata pitkän kävelylenkin jälkeen. Laittaa takkaan tuli, laittaa sauna päälle ja olla vaan.

Saariselän rinnekausi aukesi lauantaina ja mieli olisi kovasti vetänyt rinteeseen, mutta en uskaltanut. Minulla kun ei ole juuri nyt varaa katkoa käsiä, kun ripsiasiakkaille pitää taikoa upeita pikkujouluripsiä. Mutta rinnekärpänen kyllä iski ja aikomus on mennä lasten kanssa laskettukouluun. On varmasti sellainen harrastus, josta pojatkin tykkää ja paljon.

 
Saariselän rauhassa tuli mietittyä myös paljon tulevaa muutosta töiden loppumisen myötä. On outoa ja jännää jäädä pois töistä, alkaa etsimään sitä jotain työtä joka todella palkitsisi niin rahallisesti kuin muutenkin. Yli 12 vuotta saman työnantajan palveluksessa on pitkä aika, mutta pakko sanoa, että huonosti hoidetun yt-prosessin myötä olen onnellinen etten kohta joudu olemaan heidän kanssaan missään tekemisissä. 


Ystävät ovat olleet tukena ja on uskomatonta tajuta miten monelle tämä tilanteeni on ollut todella raskas paikka, huoli siitä että pärjäämme poikien kanssa on kova.

Kun ovi sulkeutuu niin toinen ovi aukeaa edessä.. Harvoin ihmiselle tarjoutuu tällaista mahdollisuutta, joten minä aion nauttia siitä. 

Huomaa, että asia pyörii kovasti nyt mielessä, kun odottelen milloin saan kirjoittaa irtisanoutumispaperihin nimen ja kuulla, että loppuuko työvelvoitteeni heti. Toivottavasti. Minulla on niin paljon suunnitelmia..




Siinä se tulevaisuuteni taitaa olla. Koskematon tie, jonka muokkaan itse mieluisaksi.




perjantai 16. marraskuuta 2012

Kun selkä sanoo poks...

Keskiviikkoiltana raahustin salille työpäivän ja kaksien ripsihuoltojen jälkeen.

Treenit alkoi maistua ja innostuin lopussa tekemään (minulle hieman vieraan) jumppapallon päällä vatsalihaksia. Kokeillaan rajoja, just joo..


Hyvä sarja menossa, kun selkä sanoo yhtäkkiä POKS! 

Vedän sarjan loppuun vaikka hieman tiukkaa tekee ja selässä tuntuu hassulta. Seuraavaksi on vuorossa lankku, jossa pysyminen saa kyyneleet silmiin. Selkä. Mikä sinulle tuli??? Kipu on todella kova ja tuntuu, että koko keskivartalo on jumissa.

Hitaasti, varoen raahustan pukkariin ja autolle. Kipeää tekee. Soitto PT ystävälle ja spekulointia mikä selkään olisi voinut tulla. Autoon istuminen onnistuu hammasta purren. Kotini sijaitsee kerrostalon 3 kerroksessa ja rappusia kiivetessä mietin paljonko maksaisin rivitalosta. 

Lihasrelaksantti. Kipugeeliä. Lepoa. 

Aamulla selkä tuntui vieläkin, mutta ei onneksi enää niin pahasti. Illalla ystäväni hieroi yläselkää ja kokeili varovasti myös alaselkää, mutta sitä ei kyllä uskalla hieroa sillä sen verran paha "panssari" on päällä. 

Nyt aamulla kokeilin kevyttä venyttelyä ja illalla olisi tarkoitus mennä salille. Kuinkahan selkä kestää treenit...

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Pian puhaltaa uudet tuulet

Eilen kuulla sen sai, ei jatku enää työt ei. Kirjoita CV, ja ala miettimään vaihtoehtoja tukipaketti tai irtisanominen.

Itkuhan siinä tuli, vaikka asian laidan olin jo arvannut. Pettymys tuli, kun kukaan ei oikeasti arvostakaan sinun tekemääsi työtä.

Mutta tunti sen jälkeen alkoikin elämä hymyillä. Tajusin, että työtehtävät muuttuisivat niin erilaisiksi etten olisi niitä halunnut edes tehdä. Tukipaketti on hyvä ja sen turvin voin oikeasti miettiä mitä haluaisin isona tehdä. Hakea rauhassa töitä, keskittyä lapsiin ja treenaamisen lisäksi ripsibisnekseen joka kasvaa kohisemalla. Mikä hätä minulla tässä on? No ei mikään! 

Nyt hetki vielä roikutaan nimellisesti löysässä hirressä, kun CV on kierrossa talon sisälle jäävien vapaiden paikkojen keskellä. Epäilenpä, että sieltä mitään löytyisi, kun rinnalla on satoja muita hakemuksia yhtä hyviltä ihmisiltä kuin minä.

Kun "vapaus" koittaa niin.. Millä täytän päiväni? Aion antaa lapsille laatuaikaa. Hehän ovat luonani joka toisen viikon ja saavat siirtyä kevennettyyn päivähoitoon. Eskarilaisen kanssa, kun ei noin vain jäädä enää pois hoidosta vaikka äiti niin haluaisikin. Poitsujen ollessa hoidossa on mamalla aikaa tehdä ripsiä ja ehkä piakkoin sokerointeja, sitten käydä rauhassa hiplaamassa rautaa ja treenata niin maan perkeleesti. Iltapäivät ja illat ollaankin sitten poitsujen ehdoilla: leikkimistä, uimista, lautapelin pelaamista, piirtämistä, kavereiden kanssa touhuamista.. ihan mitä vaan. Lapsettomina viikkoina onkin sitten aikaa tehdä omia juttuja enemmänkin. Kalenteri täyttyy varmasti kaikesta kivasta, mutta treenit kuuluvat päiviin tärkeinä osina. Opetella käymään aamulenkillä ennen aamupalaa ja tehdä iltaisin palauttavia kävelyitä. Nauttia siitä, että voin itse päättää miten kalenterini täytän. 

Voi että.. tässähän alkaa jo innostua "työttömyydestä" ;o))

Käykääpäs kurkkaamassa Tykkää ja Jaa - voita ripsipidennys

Mukavaa pikkulauantaita!


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Nike+ Kinect Training



Xboxin Nike+ Kinect Training ohjelma on kiireisten iltojen pelastus.

Aina silloin tällöin lasten kanssa on vaikea ehtiä salilla niin useasti kuin haluaisin, ja koska lapset menevät nukkumaan kahdeksan aikoihin illalla, niin siinähän ne illat sitten vaan hujahtaa ohi. Pelastukseni taitaa olla Kinectin jumppaohjelma. Sen kanssa voi vetää treenit, kun lapset nukkuu ja vaihtaa facessa roikkumisen nyrkkeilyyn.

Olen nyt kerran sitä ehtinyt kokeilemaan ja voin sanoa, että ohjeita seuraamalla saa kyllä hien pintaan ja tuntuu, että on tullut tehtyä jotain.

Punnerrukset on minun suurin haaste. Tavoite on jaksaa punnertaa oikeaoppisesti eikä tyttöjen malliin polvet maassa. Tiedän, oon maito.. mut en oo enää kauaa :oD




perjantai 9. marraskuuta 2012

JLO

Vieläkin olen ihan täpinöissäni tämän maailman kauneimman naisen keikasta ja takapuolesta. Luoja!

Keikka oli upea, musiikki hyvää, nainen kaunis, tanssitanssijat (miehet) upeita. Kaikki puitteet kohdallaan loistavaan keikkaan. Tykkäsin!


tiistai 6. marraskuuta 2012

Atshiuu!




Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.
Lääkkehillä hoidelkaa Nalleystäväämme.
Maito tuore lämpöinen hyväks olla voisi.
Vehnäkorppu valkoinen ehkä avun toisi.

Patjaksensa parahin matto levitellään,

peitteheksi toinenkin kääritähän hellään.
Laulu kaunis lauletaan univirreksensä,
itse käymme uinumaan hänen vierellensä.

Vahtikoira vartio uskollisna meitä,

kunnes koittaa aamunkoi, hän ei meitä heitä.
Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme.
Nalle-raukan kuntohon aamuksi jo saamme. 


Missä mun hoitaja on?? 

Kurkkuun koskee, päähän koskee, aivastuttaa ja nenä vuotaa.
Pakko pitää treenitauko ja sekös harmittaa vielä enemmän kuin tämä kipeänä oleminen.

Huomenna on pakko mennä töihin vaikka pää kainalossa, kun meillä on YT info.




maanantai 5. marraskuuta 2012

Hankielämä

Viikonloppu vierähti SkiExpon sykkeessä työskennellen.

Hyvä työporukka, uusia tuttavuuksia ja loistavia asiakkaita. Monta syytä siihen, että vatsa on kipeä nauramisesta ja poskia pakottaa hymyileminen. Eikä pidä unohtaa työkaverin mekaanihärällä ratsastamista.. tästä olisi myös videomateriaalia, mutta ratsastaja kielsi sen jakamisen.

Mukaan messuilta tarttui muun muassa:


ZIBOB – Hauskinta mitä lumella voi tehdä!
 
100% HAUSKAA - 100% TURVALLISTA - 100% TOIMINTAA
Zibob on maailman ensimmäinen carving ominaisuuksilla varustettu liukuri. Zibob on kevyt, kompakti ja helppo ottaa mukaan kaikkialle. Zibob:n ohjaaminen on helppoa sillä sitä ohjataan kehon liikkeillä, samalla kun pidetään kiinni niin sanotusta Zipfel:stä (kahva).


Minun Zibob <3


Kinect for Xbox 360 ja Nike+ Kinect Training 

"Olivatpa tavoitteesi kuinka korkealla, Nike Plus Training -ohjelman avulla saavutat ne. Kinectia hyödyntävä peli rakentaa sinulle henkilökohtaisen kunto-ohjelman, jonka taustavalla ovat ammattilaisatleetit sekä eliittivalmentajat."

 

Pinkki Bad Hair Day treenipipo

  kuva oli sensuroitava

Chaos Monsters pipo 

kuva oli sensuroitava

 

Monsteri-pipon ostin pojille, mutta kippas sehän sopii mamallekin. Huomaa, että maman univelat alkaa painaa päälle, joten jos tää nyt siirtyisi lepuuttamaan jalkoja ja mieltä untenmaille.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Kerran kuussa esiintyvä ilmiö


Treenit ei maistu. Ruoka maistuu. Mikään ei sovi. Nukkuminen sopii. Eniten vituttaa kaikki. Kaikki. Ja ei, minulla ei ole PMS oireita.

Tai no. Nyt on jo kuukautisten tuoma vitutus. En oikeasti edes muistanut mitä se on, kun niin pitkään olen saanut olla ilman "tätä herkkua" koska käytän keltahormoonipillereitä. Mutta nyt kaiken tämän muun syysmasennus-kauden keskelle tuli vielä tämäkin vaiva. Ei ole todellista. Joka paikkaa särkee, mikään ei huvita. Ruoka maistuisi, mutta sitten iskee morkkis. Ei hyvä yhtään.

Tänään pitäisi mennä ostamaan uudet farkut rikkinäisten tilalle ja vitsi tätä turvotusta. 

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Iltalukemista

Kävimme ilta-ajelulla kavereiden luona, jossa kaverin mies vaihtoi autoon talvinakit alle. Sillä aikaa, kun mies ahersi, niin ne naiset ja kaksi pientä miehen alkua nautimme jätskiä ja iltateetä.

Kaverini on PT ja hänen kirjahyllystään mukaani lähti iltalukemiseksi tämä. Ovelta vielä kuului, että kaikkea et sit ala kokeilemaan... Hmm, hän tietää selvästi minkälainen olen, kun innostun ;)



Voimaharjoittelu & kehonmuokkaus
Tekijät: Dorling Kindersley (kust.)
"Tämä mittava teos kattaa kaiken oleellisen voimaharjoittelusta: perusteet, liikkuvuus- ja venyttelyharjoitukset, lihasryhmäkohtaiset harjoitukset, harjoitusohjelmat, vammojen ennaltaehkäisyn jne. Monipuolinen kirja antaa myös vahvan perustan tehokkaaseen kehonmuokkaukseen."




tiistai 23. lokakuuta 2012

Treeniä, treeniä, treeniä

Kovin on rouva ollut MUKA kiireinen ettei tännekään ole ehtinyt.

Oon panostanut treeneihin, mutta syöminen on vielä ihan mitä sattuu. Huomaan itse, että syön kun vituttaa ja syön kun on kiva olla, joten nyt siihen on saatava tolkku. Kaverin tekemä ruokavalio valmistui ja huomisesta eteenpäin elämässäni puskee uudet tuulet. Pakko, sillä alkaa oikein oksettaa katsoa miten turvoksissa vatsa on kaikesta hiilareiden mättämisestä.


Pipo päähän ja treenaamaan tosissaan. Ei auta selittelyt eikä itkut. Nyt pannaan läskin lihomiselle loppu. Ja joo, tosi rumasti sanottu, mutta eipä oo ketään muutakaan kuka potkisi persauksille kuin minä itse. Itseni pahin vihollinen.

Treenaamisen ohella olen myös tehnyt paljon ripsipidennyksiä ja asiakkaat olleet kovinkin tyytyväisiä. Käykäähän kurkkaamassa Kiva Ja Kaunis 

Uskon, että haluat pilkettä silmäkulmaan, joten blogini lukijat saavat alennusta uusista ripsistä ;o) Rohkeasti vaan kyselemään tarkempia tietoja ja tekemään ajanvarausta.




Lukijoita on käynyt mukavasti ja toivonkin, että eksytte tänne uudestaankin. Kiitos!

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Se oli siinä



Se oli siinä. 



Nyt katkesi pullosta kaula. Tervetuloa juomatauko ja sydämellisesti tervetuloa kova treenaaminen.

Eilen "juhlistin" synttäreitäni ja illalla maistui pari hassua. Ilta oli hauska siihen asti, kun asiat alkoivat mennä päin prinkkalaa. Koko päivän olin ollut yksin, odottanut, että edes joku tulisi ja sitten kun tuli ja siirryimme baariin, jossa kärpäsestä tuli härkänen kavereiden kesken ja helvetti oli irti.

Aamulla heräsin tähän aamuun ja otin täysilaidallisen ryöpytystä niskaani, ja silloin päätin, että se on nyt tässä. Suljen pullon korkin, jätän baarit väliin, etsin uusia ystäviä, mietin kerrankin mitä MINÄ haluan.

Pieni haikeus sydämessä, kun odotin eiliseltä paljon ja pettymysten myötä lähden vuoden vanhempana kohti uusia tuulia. 

Punaiset ruusut maljakossa muistuttaa siitä, että on olemassa niitä hyviäkin ystäviä ja asioita. Joten hittoako muija rämmit suossa!! 

Perse ylös sohvalta, lenkille ja salin infrapunasaunaan hikoamaan viinan perkele ulos kropasta.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Asiaa


Niinpä. Mitäpä tuohon lisäämään. 

Hyvää yötä ja kauniita unia. Toivottavasti nukkumatti tuo oman bodybuilderini mukanaan.

Ja rauta kolisee

Ja kummasti koliseekin, kun siihen lyö päänsä. Auts!!!

Eilen salilla oli hyvä vauhti päällä ja siinä toistojen lomassa vauhdilla kyykistyin nostamaan vesipullon ja ylös noustessa löin pääni suoraan jumppasalia kiertävään rautatankoon. Se sattui ja kovasti. Tajukin taisi hetkeksi lähteä, koska seuraavaksi tajusin olevani lattialla polvillani ja päätäni pidellen. Yritin nousta ylös ja tipahdin takaisin lattialle. Siinä sitten tuskan kyyneleet valuen päätäni pidin varmaan 10 minuuttia eikä KUKAAN, ei yksikään salilla ollut ihminen tullut kysymään olenko kunnossa. Ei edes se vieressä vatsalihaksia tehnyt kundi, joka tuntui kyttäävään pystysoutuani hetkeä aikaisemmin.

Vedin sarjat loppuun, vaikka vauhti oli kadonnut ja päätä särki niin perkeleesti. Hieroin vähän väliä päätäni ja oli pakko lopettaa treenit siihen. Pienet venyttelyt ja pukkariin. Huppari niskaan, kamat kassiin ja infossa kysyin henksulta voisivatko katsoa päätäni nouseeko siihen kovinkin iso kuhmu. Mitään ei kuulemma näkynyt, mutta tuntuu kyllä.

Ja niin tuntuukin. Vieläkin päässä törkeä kuhmu ja jomottaa yhä.

Tekevälle sattuu. Olen muutenkin tosi tapaturma-altis yksilö ja aina minulle sattuu ja tapahtuu. Oikeassa jalassa on nyrkin kokoinen mustelma ja vekki, kun tanssin pari viikkoa sitten hieman rajummin erään herrasmiehen kanssa, jonka pyöräytys suisti minut päin pöytäryhmää. Lisää katu-uskottavuutta mustelmista ja arvista ;o))

Tänään illalla on vuorossa jalkatreenit. Osaisinkohan nyt olla satuttamatta itseäni? 


lauantai 29. syyskuuta 2012

Röissä

Tämä viikonloppu meneekin töiden merkeissä. Messuilemassa Odotus ja Vauva messuilla. Tänään oli kevyt 5 tunnin rutistus, mutta huomenna seisotaan ja hymyillään koko päivä. 

On se vaan hassua miten kovasti messuilla seisominen ottaa selkään. Minulla on pitkinä messupäivinä kahdet kengät mukana, mutta silti selkä huutaa illalla hoosiannaa. Olisipa ihanaa, jos saisi laittaa Puman tennarit jalkaan ja hymyillä aidosti asiakkaille koko päivä.

Perjantaina kävin poikien kanssa salilla ja kiskaisin tiukat jalkatreenit. Messuosaston rakentaminen ja tavaroiden roudaaminen kävi hyvästä lämmittelystä. Illalla jaksoin jopa venytellä kotona telkkaria tuijottaessa. Askel kohti kehitystä :oD

Lauantai-ilta ja mitä maksaisinkaan saunasta. Aina ei voi voittaa.

Viikon päästä aion juhlistaa synttäreitäni ja se on sitten viimeinen kerta pitkään aikaan, kun kuuluu marsun aivastus. Vannomatta paras, en ota asiasta pakkomiellettä, mutta yritys hyvä kymmenen.

Sade ropisee ikkunaan. Lapset nukkuu. Raukea olo.


torstai 27. syyskuuta 2012

Urheilemalla kliimaksiin

Iltasanomien Seksi & Parisuhde palstalta oli kaverin silmiin osunut otsikko "Urheilemalla kliimaksiin: Nämä lajit laukaisevat naisten orgasmeja"

http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288497750866.html?pos=ok-nln&fb_source=message

" Men's  Health uutisoi Sexual and Relationship Therapy -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan kuntosalitreenauksen lisäksi mm. kiipeilyssä, spinningissä, juoksussa, painonnostossa ja zumbassa naiset ovat raportoineet saavuttaneensa orgasmeja.

- Vaikka naiset eivät saavuttaisikaan treenin myötä kliimaksia, nämä lajit saattavat lisätä sekä tehostaa kiihottumista, kommentoi tutkimuksen johtaja Debby Herbenick. "

En minä nyt orgasmiin asti yllä, mutta kiihotun kyllä kovasti ja sekös on aina huvittanut kanssani treenaavia kavereita. Olen tunnettu "kuolaamisesta" salilla. Mutta minäpä en ole ainoa, hyvä niin!!

Useasti harmittelen ettei ole miestä (omaa) jonka kanssa käydä treenaamassa yhdessä. Mulle kun ei toi venyttely yksin oikein maistu, mutta mitä siitäkin saisi irti kaverin kanssa ;o))

Dodii. Levottomuus kunniaan.

Soon moro!

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Eniten vituttaa...

...kaikki!

Miten paljon sontaa voikaan ihmisen niskaan sataa? Onko paskan määrä vakio? 

Ketutus hieman jo parani hyvien treenien aikana, kunnes taas pommi tippui niskaan ja tällä kertaa exän muodossa. Ei auta vaikka laskisi sataantuhanteen.. nyt on pesäpallomailalle töitä.

Ensin kaatu yksi asia, sitten toinen, pian kolmas ja dominoefekti on valmis.

Ja rumalihava tunnesyöppö nostaa päätään, ja eikös äsken tullut ahmittua kaikkea ei niin terveellistä kaksin käsin. Toivon, että tämä itseinhon kynsissä kirjoitettu teksti herättäisi taas ja huomenna taistelisin kahta kauheammin elämäni demoneja vastaan.

Saisipa edes nukkua kunnon yöunet...




tiistai 25. syyskuuta 2012

Suonenveto aka lihaskramppi

Olen kärsinyt treenatessa jo pidemmän aikaa jalkapohjan suonenvedosta eli lihaskrampeista. Viimeisellä RAW tunnilla kramppi meni niin pahaksi, että oli pakko heittää kenkä pois ja hieroa jalkapohjaa. Tunnin ohjaajan arvio on, että nykyiset treenikenkäni ovat liian jäykät ja niissä on liian iso kaari jalkaholven kohdalla. 

Onko muut törmänneet samaan vaivaan ja onko kenkien vaihto auttanut asiaa?

Nyt olisi edessä kenkien osto. Mutta mutta.. Niitä on liikaa! Kenkäfriikki sekosi urheilukaupassa. Vinkkejä otetaan vastaan ;o)

torstai 20. syyskuuta 2012

Hieronta on enemmän kuin jees

kuva googlesta

Olin eilen urheiluhierojan käsittelyssä ja voin sanoa, että hieronta on enemmän kuin jees. Kipeän makeaa tunnetta 1,5 tuntia ja voi että, kun teki gutaa. Hieroja antoi TAAS kerran palautetta kivikovasta selästä, mutta minkäs teet kun se jumittaa. Minun kroppani vaan tarvitsisi hierontaa, lämpöä ja lepoa, mutta kun ei aina jaksa/ehdi/pysty. Selittämistä, i know.. Yritän parantaa tapani.

En voi käsittää miten joku ei tykkää hieronnasta. Minusta se on taivaallista.

Huomenna olisi taas salipäivä. Vuorossa rinta ja selkä. Jep jep. Henkistä valmistaumista, mutta pää lyö tyhjää. Mitähän sitä tekisi..? On minulla ohjelma, mutta sitä pitäisi jo hieman muokata ettei lihas totu. Tarvitsee soitella ennen treenejä "vaimolle" ja kysyä mitä teen :oD

Kävin tekemässä asiakkaalle nyt illalla ripsipidennykset ja naureskelin ettei suutarin lapsella ole kenkiä, kun omat ripset on ihan miten sattuu. Noh, jos viikonlopun pyhittäisi treenaamiselle ja unohtaisi kaiken muun. Ei ne ihmiset siellä salilla mun nakusilmiä katsele :o)

Ai niin.. eniten ärsyttää kaikki. Kaikki miehet voisi ampua maata kiertävälle radalle. Eipä mulla siihen sitten muuta.

Kiitän ja kumarran. Uusia lukijoita on ilmeisesti jo pikkuisen enemmän kuin taas eilen, joten terve vaan teillekin :oD










maanantai 17. syyskuuta 2012

Jaksaa, jaksaa!

Tänään sain salille mukaan ystäväni, uunituoreen personal trainerin. Hän tuli tutustumaan saliini ja jalkatreenien jälkeen vedettiin lopputreenit yhdessä. Kuntopiirinä vatsoja. Kiesus sentään! Huomenna voi olla olo hyvin.. en tiedä.. "hiukan kipeä" :D
 Lisää tällaista!!!! Oonko mä tulossa hulluksi, mene ja tiedä, mutta fiilikset on kohdillaan, kun on kaveri kenen kanssa treenata.

Muutoksen tuulet puhaltavat nyt kunnolla.. Treenaus jatkukoon kovempana kuin koskaan, hiukset lyhenevät reilulla kädellä ja yms yms.. Vielä kun saisin parit tärkeät jutut kuntoon niin avot! Unelmien toteuttamista. Toivottavasti aurinko paistaisi vihdoinkin risukasaan.

Hakusessa on muuten käytetty matkamallinen hierontapöytä. Vinkatkaa ihmeessä, jos sellainen sattuu tulemaan eteen. Bisnekset voisivat sen myötä sujua vielä paremmin.. ;o)



sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Ilman hauskaakin voi olla viina

Mutta voiko hauskaa olla ilman viinaa?

Minun mielestä voi ja osaan olla baarissa myös selvinpäin. Okei, viime aikoina on lipsahtanut reilusti viihteen puolelle, mutta eilen päätin yhden siiderin jälkeen että nou nou.. ei tänään. Lähdin kuitenkin ystävän 30v synttäriporukan kanssa baariin ja siellä sitten sainkin selitellä miksen juo. Oletko raskaana? Oletko juonut jo liikaa? Koskeeko päähän, onko huono olo?



Ja kun tätä kyselyrumbaa oli kestänyt hetken niin kippaskappas, pöytä täyttyi shottilaseista. Vuoron perään niitä joku kantoi pöytään ja vedellä skoolausta ei hyväksytty. Hirveä painostus/syyllistäminen/kannustaminen alkoi.. Parit snapsit otin sitten kavereiden mieliksi, mutta selkeästi yleinen käsitys on se, että selvinpäin ei voi olla hauskaa, ja että olet tylsä jos olet selvinpäin.

Onko siis todella otettava se linja, että jos en juo niin en myöskään baariin lähde?? 

Humalahakuinen juominen on aina oma taiteenlajinsa, mutta miksi se selvinpäin seurassa oleva ihminen on ongelma? Minä voin rehellisesti sanoa, että osaan kyllä lähteä menemään, jos tökkii tai ärsyttää.. mutta ei ole kiva kuunnella koko iltaa, että onks sulla varmasti hauskaa meidän kanssa, jos et juo.

Lauantaiaamuna kävin tekemässä tiukan käsi ja rintapäivän salilla. Loppuun tiukat vatsaliikkeet ja tänään on saanut tuntea, että meni treenit perille asti.

Nyt pitäisi vaan laittaa mp3 täyteen uutta treenimusiikkia. Spotify olisi jees, mutta sen toiminnot ovat vielä vieraita. Mitä musaa SINÄ kuuntelet, kun treenaat?

Ja kiva nähdä, että joku muukin käy näitä höpöhöpöjuttujani lukemassa kuin minä ja Nasba.  


tiistai 11. syyskuuta 2012

Kehu päivässä piristää

Kyllä se vaan niin on, että kehu päivässä piristää.

Uusi tuttavuus kehaisi tänään, että onpas hyvän näköinen pylly. No kiitti! Ja juuri olin valittanut kaverille, että pirskatin kesärilluttelu on tehnyt tepposensa pähkinänsärkijöille ;o))

Huomenna olisi jalkapäivä ja pylly saa kyytiä. Saisikohan vielä illalla pakarahierontaa ettei paikat kipeydy.. :oD

Oon alkanut hakemaan treeneihin vauhtia Dana Linn Baileylta. Joku naisen treenaamisessa sytyttää minut ja motivaatio nousee videoita katsoessa.


maanantai 10. syyskuuta 2012

Motivaation hakua Fitness Exposta

Lauantaina lähdimme katsastamaan mitä kivaa Fitness Exposta löytyy.

Kyllähän siellä kaikkea kivaa oli... jumalattomasti silmänruokaa. Niskavammaisen pää ei meinannut kääntyä, mutta silmät pyöri kuin hedelmäpelissä.

Ja kauniita treenivaatteita, mutta harmi, kun palkkapäivä on vasta tällä viikolla. Mutta vaatteita hypistellessä vahvistui taas ajatus siitä, että kuntoon on päästävä ja miten ihana motivaattori ne kauniit treenivaatteet onkaan. Pinnallista, tiedän :oD

Emme käyneet katsomassa itse kisoja, mutta verhojen raosta näimme viiden aikoihin miesten kisaamista lavalla. Yleisöä riitti ja voittaja sai raikuvat ablodit. Rautakouran pisteellä olevien miesten pyöriminen oli todella hauskaa viihdettä.. pullistelu, avointa ihastelua, harmistumista, kun puristusvoima ei ollutkaan suuri kuin se ehkä on kuvitellut olevan.

Minä olen hieman skeptinen lisäravinteiden suhteen, kun toiset sanoo niistä toista ja toiset taas toista. Kai sekin on vaan juttu, joka pitää itse kokeilla ja katsoa miltä tuntuu.

Tänään kaivoin kaapista taas juoksutrikoot ja pipon. Kurkunpääntulehdus vaivaa, mutta aamulla kutsuu lenkki sairaslomasta huolimatta. Eihän siellä lenkillä tarvitse kenenkään kanssa jutella. Ja jos päivällä kävisi ihan kevyesti jotain tekemässä salilla.. pientä lämmittelyä, ettei taas tule taukoa treenaamiseen.

Rakas ystävä valmistui personal traineriksi ja menemme yhdessä treenaamaan maanantaina. Katsomme olemmeko liian läheisiä ystäviä asiakassuhteeseen. Hän on myös ravintoterapeutti, joka kiroaa easy diet laihduttamiseni, joten ehkä saan hänet laittamaan ruokavalionkin uusiksi. Minullehan haastetta ruokavalioon tuo allergiani ja niiden myötä tulleet ennakkoluulot uusia ruokia kohtaan. Kana ja salaatti pidemmän päälle tökkii, joten ihan kiva olisi saada vaihtoehtoja ja ideoita. 

Easy dietillä aion vetäistä kyllä nämä kesän turvotukset lopullisesti veks ja aloittaa sitten pienentyneellä vatsalaukulla syömään terveellisesti. 

Kotijumpan vuoro ennen sohvalle lysähtämistä. Sitten pientä iltapalaa.. Rahkaa, ananasta ja banaania. NJAM!

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Elixia RAW





Elixian RAW tunti tuli ja vei mukanaan. Nyrkkeilyä, lihaskuntoa. Vauhtia ja hyvää musiikkia. Mä olin heti koukussa. Seuraavaksi haluankin päästä kuntonyrkkeilemään, hakkaamaan säkkiä ja oppimaan tekniikkaa.

Ja tekstiiliurheilijana ihan vahingossa eksyin Kimurawear Scandinavia sivuilla naamakirjassa. Sieltä lempparini taisi olla tuo herkullinen asu ylhäällä! Jopas oli kivoja vaatteita ja palkkapäivänä tiedän mihin saattaa pari hassua euroa upota :D 

Vaikka tänään on ollut upea ilma niin en vaan ole saanut itseäni ulos neljän seinän sisältä. Vihaan sunnuntaita. Inhottavaa olla yksin ja odottaa, että päivä menisi ja tulisi taas maanantai, että saan lapset kotin. Enkä kyllä tällä hetkellä tykkää itsestänikään, ei tällälailla saisi olla saamaton. Kaveri lupasi alkaa potkimaan perseelle, jos jatkan "lusmuilua".. 

Ja kun kerta tätä blogia haluan pitää itseni kannustimena niin laitetaanpas tänne toinen kannustin. Tämän naisen treenivideoita katsoessa tulee sellainen taistelutahto ja himo päästä salille. En itse henkilökohtaisesti pidä siitä, että naisella näkyy sixpäck, mutta tämän naisen kroppa on kaunis. Fitness puoli on asia erikseen, he ovat niitä erikoisnaisia joiden inspiraation myötä me tavalliset pulliaisetkin innostumme panostamaan itseemme. Hyvä niin!! Jatkakaa samaan malliin ja tsempatkaa meitä muita.


Niin.. eikä pidä unohtaa, että kaikesta "löysäilystäni" huolimatta rouva kävi ostamassa VILAlta parit kivat tunikat ja mekon. Kokoa S!!! Kohti pientä ja timmiä vartaloa - projekti ei olekaan enää mikään saavuttomaton haave vaan ehkä pian pala kakkua ;o))


sunnuntai 19. elokuuta 2012

Hermopinne

Hermopinne. Minulla. Niskassa. Sattuu. Ei oo kivaa.

Urheiluhieroja kaveri kävi illalla hieromassa niskaa, kun ei meinannut enää pää kääntyä. Hieronta teki hyvää, tuntuu ihan että veri kiertäisi taas. Jännityksellä odotan millä fiiliksellä herään aamulla.

Hieronta. Se on kyllä sellainen hemmottelu, josta voisin nauttia joka ilta. Sellainen kipeiden kohtien leipominen tuntuu minusta niin kipeän hyvältä, kun toiset taas eivät tykkää yhtään siitä että "muljahtaa". Tykkään itsekin hieroa, ja olen joskus miettinytkin uraa sillä alalla. Eikä se välttämättä ihan kaukainen haavekaan ole, jos joskus vielä pääsen kouluttamaan itseäni lisää kauneudenhoidon ja hyvinvoinnin alalla. 


Huomenna on taas treenipäivä. Jee!! Jalkapäivä :oD
Askelkyykky kahvakuulien kanssa ympäri jumppasalia askeltaen. Voi voi. Sadistista nautintoa. Pakarat kiittää.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Väsyväsyväsy

Ja seliseliseli.. 



Mua väsyttää. On väsyttänyt nyt koko viikon, mutta monen viikon unettomuuden jälkeen se on ehkä ihan hyvä juttukin. Lapset tuli kotiin ja mamalle iski väsy. Öisin olen nukkunut, nähnyt mielettömästi unia, mutta nukkunut. Mutta nyt tuntuu ettei mikään uni riittäisi...

En vaan ole saanut itseäni salille vaikka tiedän, että sieltä se energia taas tulisi. Ja kaiken lisäksi olen mässännyt kuin mikäkin porsas. Onkohan mulle tulossa menkat tai jotain..? Vai voiko sotkussa olevat miesasiat vaikuttaa näin pahasti. En tiedä. Ärsyttävää. 

Tänään tähän tilanteeseen tuli se viimeinen niitti ja huomenna alkaa dieetti. Töiden jälkeen ruokaa lapsille ja salille. Nyt loppui selittely ja väsymykseen vetoaminen. Ja miehet.. haistakoot pitkät, jos eivät tajua mistään mitään. Kuka nyt jaksaa koko ajan pohtia ja miettiä asioita joihin itse ei voi vaikuttaa..






sunnuntai 12. elokuuta 2012

Maha, maha, maha

Suurin ongelma kropassani on MAHA. 




Pömppövatsa, liian isolla nahkalla varustettuna ja päälle vielä törkeät raskausarvet. Kauheen nätti - NOT! Nyt kesällä nautitut herkut ja alkoholit on taas turvottaneet vatsan ja ikävästihän se roikkuu housun vyötärön päällä. Nyt riitti!

Kahden sektion jälkeen vatsalihakset olivat todella olemattomassa kunnossa ja PT:n kanssa tuskailin joka kerta vatsalihaksia tehdessäni. Nyt olen huomannut, että tilanne on selkeästi parantunut ja teenkin joka kerta salilla vatsalihaksia treenien päätteeksi, että jos vaikka joskus vielä ne sieltä näkyisi.

Ruokavalio, rasvanpoltto ja vatsalihasliikkeet. Niillä käyn pömppövatsaa vastaan sotaan.

Tämän hetkinen lempiliikkeeni on LANKKU. 


Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja korsetin ylläpidon takia. Eilen testasin jalkojen nostoa lankussa ollessani ja vielä on sen verran heikko korsetti ettei tasapaino meinannut pysyä. Mutta kohta se onnistuu!

Jumppapallon kanssa haluaisin oppia tekemään liikkeitä, mutta mikä siinä on, että tasapaino ei meinaa pitää pallon päällä ollessa? Muilla samaa ongelmaa?

Nyt on aika lähteä lenkille ja sitä myöten salille. 

Napit korviin ja menoksi!



lauantai 11. elokuuta 2012

Sheikkaa sitä assia...

Eilen jäi salitreenit väliin, kun kaverin kanssa parannettiin maailmaa ja illalla laitettiin korkeat korot jalkaan ja suunnattiin hotellille veivaamaan.

Ihan parit hassut juomat ja eikun lattialle.. Kyllä siellä peppu pyöri ja mekkojen helmat oli korvissa, kun tuulikoneen edessä veivattiin. Huh huh!



Olo on vallan mainio, mitä nyt hieman levoton. Salille tekisi mieli.. mut joo, tiedän ettei siinä ole mitään järkeä.
Pitäisiköhän vetää lenkkikamat niskaan ja lähteä haukkaamaan happea?

torstai 9. elokuuta 2012

Miksei mun salilla ole treenaamassa...

... tällaisia ... herkkuja ...

(kuva Male Fitness Models)

Olen ollut sairaslomalla ja mitä olen päivisin tehnyt? Noh, surffannut tietenkin naamakirjassa mies fitnes mallien sivulla, josta myös ylläolevan herkun löysin. 

Jotenkin alan ymmärtää miksi miehet kuolaa naisten kuvien perään, kun itse en malta pysyä poissa noilta sivuilta. Yhtään en esineellistä miehiä, ei tulisi mieleenkään, mutta katsokaa nyt herranjestas noita lihaksia ja käsissä pullistelevia verisuonia.. ggrrrr!

On siis pakko saada itsensä timmiin kuntoon, jos halajaa päästä joskus tuollaisen ihanan herkun lähelle ja ehkä vielä ihokosketukseen asti ;o))

Mutta missä nämä herkut treenaa?? Jos joku tietää niin ilmoittautukoon heti.. ei kerrota muille ;o)

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Tekstiiliurheilija



Toukokuussa näytin tältä.. nyt en ole ottanut treenikuvia, mutta musta toppi on löysä vatsan kohdalta.. ja tissit hieman pienentyneet (siitä en tykkää).

Olen ihan hurahtanut Puman bodytrain lenkkareihin. Tuntuu kuin jalat olisi pehmeässä nojatuolissa ja noilla kengillä lenkkeily vaan rullaa ja minä olen jopa juossut noilla.. Minä en juokse, se ei vaan ole mun juttu, mutta nuo kengät tekevät ihmeitä. Kaapista löytyy musta-pinkit ja valkeat kengät. Miten niin tekstiiliurheilija kun kaikki treenivaatteetkin saisi olla Puman mallistoa.. ;o)

Nyt odotan innolla, että saisin vatsaa timmimmäksi ja voin lähteä shoppailemaan ihania, uusia treenivaatteita Better Bodies mallistosta. Noihin vaatteisiin aion panostaa viimeistään marraskuussa.. siinä sitä onkin tavoitetta. Siis niin, että vaatteet näyttää hyvältä päälläni eikä kanssa treenarit kuole nauruun :oD


Maatu markkinakuntoon.com

Ja siitähän se ajatus sitten lähti...

Vuosi sitten elämä järkkyi, kun mies ilmoitti haluavansa aikalisän ja loppujen lopuksi avioero astui voimaan maaliskuussa. Ilmassa lensi rumia sanoja, asioita, joita et ikinä haluaisi kuulla keneltäkään.. saati siltä rakkaimmalta ihmiseltä. Syksy meni jotenkuten haahuillen, todeten etten halua enää olla läski/ruma/ällöttävä. Päätin ottaa itseäni niskasti kiinni, nostaa leuan ylös ja suuntasin salille. Avuksi otin EasyDiet-tuotteet ja paino alkoi tippua. Tai no, tippua ja tippua, kun vaa'assa en ole käynyt vieläkään, mutta vaatekoko oli ennen pahimmillaan 42 ja nyt 36/38.

Minulla on kaksi poikaa, ja mielestäni se, että näytin odottavalta äidiltä vielä 2v sektion jälkeen ei ole paras kisakunto sinkkuäidille. EasyDiet laihduttamisen myötä vatsan kohdalla roikkunut nahkareppu alkoi pienentyä, selluliitti hävisi ja olo oli todella pirteä. Välillä hieman repsahdin, mutta yleisesti tunnesyöpön ruokahalu oli kadonnut ja läskit on pysynyt poissa.

Itsetunto kasvoi, kerjäsin kamalasti huomiota/kehuja lähipiiriltä ja kun niitä sain niin hymyilin entistä leveämmin. Ja samalla huomasin, että vastakkainen sukupuolikin huomasi minut ja pilke silmäkulmassa sain aikaan kaikenlaista kivaa säpinää ;) 

Keväällä palkkasin Elixialta personal trainerin ja jumalauta se kundi pisti minut tekemään töitä. Tuntui aina, että kuolema korjaa, mutta kummasti sitä vaan aina odotti seuraavaa treenikertaa ihan yhtä innolla kuin lapsena joulua. Salikärpänen puri ja kuntosalilla olenkin juossut reilun puolen vuoden ajan ihan intopiukeana. Ryhmäliikuntatunnit eivät ole houkutelleet, mutta ehkä nyt syksyllä testaan Elixian RAW tuntia. Se vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Kesälomalla pidin kuukauden treenitauon ja elin kaksi viikkoa villiä ja kosteaa sinkkuelämää.

Nyt on aika taas ottaa itseään niskasta kiinni ja viedä projekti loppuun asti. Eli tarkoituksena on saada yksi vaatekoko vielä pois, eli koko 36 täältä tullaan! Kiinteytyä ja saada seksikäs kroppa, mutta pitää silti muodot kohdallaan. Minä en koe, että sixpack tai tissittömyys olisi minun juttuni, joten treenaan maltillisesti muotoja kadottamatta. Ja hitto, jos ne tissit tästä häviää niin sitten mennään shoppailemaan lahden toiselta puolelta uudet tytöt.. ja ehkä ne rotusääretkin, jos niitä siihen mennessä olisi tullut valikoimaan ;)