Ja kummasti koliseekin, kun siihen lyö päänsä. Auts!!!
Eilen salilla oli hyvä vauhti päällä ja siinä toistojen lomassa vauhdilla kyykistyin nostamaan vesipullon ja ylös noustessa löin pääni suoraan jumppasalia kiertävään rautatankoon. Se sattui ja kovasti. Tajukin taisi hetkeksi lähteä, koska seuraavaksi tajusin olevani lattialla polvillani ja päätäni pidellen. Yritin nousta ylös ja tipahdin takaisin lattialle. Siinä sitten tuskan kyyneleet valuen päätäni pidin varmaan 10 minuuttia eikä KUKAAN, ei yksikään salilla ollut ihminen tullut kysymään olenko kunnossa. Ei edes se vieressä vatsalihaksia tehnyt kundi, joka tuntui kyttäävään pystysoutuani hetkeä aikaisemmin.
Vedin sarjat loppuun, vaikka vauhti oli kadonnut ja päätä särki niin perkeleesti. Hieroin vähän väliä päätäni ja oli pakko lopettaa treenit siihen. Pienet venyttelyt ja pukkariin. Huppari niskaan, kamat kassiin ja infossa kysyin henksulta voisivatko katsoa päätäni nouseeko siihen kovinkin iso kuhmu. Mitään ei kuulemma näkynyt, mutta tuntuu kyllä.
Ja niin tuntuukin. Vieläkin päässä törkeä kuhmu ja jomottaa yhä.
Tekevälle sattuu. Olen muutenkin tosi tapaturma-altis yksilö ja aina minulle sattuu ja tapahtuu. Oikeassa jalassa on nyrkin kokoinen mustelma ja vekki, kun tanssin pari viikkoa sitten hieman rajummin erään herrasmiehen kanssa, jonka pyöräytys suisti minut päin pöytäryhmää. Lisää katu-uskottavuutta mustelmista ja arvista ;o))
Tänään illalla on vuorossa jalkatreenit. Osaisinkohan nyt olla satuttamatta itseäni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti